Punarautiaassa ystävässäni on aimo annos showmiestä. Pidot paranevat heti, jos paikalla on yleisöä ja edes yksi kamera. Tämä herra ei arastele poseerata. Aina on hetki aikaa hymyillä kameralle.
Meillä oli viime kerralla erilainen ratsastustunti, ja tavallisten volttien ja väistöjen sijaan ohjelmassa oli katrillia. Se oli virkistävää vaihtelua maneesin kiertämiseen. Jo se, että ravasimme parijonossa pitkin keskihalkaisijaa, sai rutinoituneen tuntihevosen hereille. Jotain poikkeavaa oli ilmassa. Showmies nosti korvat pystyyn ja ojensi ryhtiään. Oli se hienon näköistä, kun kaksi isoa hevosta meni rinnakkain ponien seuratessa perässä ja se sai olla näistä keulahevosista toinen. Esiintyjä kun on, se kuvitteli varmaankin katsomon täyteen ihmisiä, kaikkien käteen kamerat ja ne kaikki kuvasivat vain sitä.
Riippuu niin hevosesta, onko vaihtelu tai esiintyminen kivaa, toisilla menee mokomasta temppuilusta konseptit sekaisin. Jos minulla olisi tällainen hevonen, leikkisin sen kanssa varmaan esiintymisleikkejä aina silloin tällöin. Yleisöä ja kameroita kentän laidalle niin hevonen esittää parasta puoltaan. Ja onhan tämä kaveri niin komea, että sitä sietää kuvata vaikka joka päivä! Konkari ei tällä kertaa esittänyt tavanomaisia ”pissa-tulee-ei-tulekaan” -metkujaan, joilla se kokeilee saisiko omia taukoja tunnilla. Nyt oli koko ajan mukana. Ihan kuin se olisi hahmottanut tilannetta ihmisen tapaan, koska parijonossa se pysyi aivan itsestään samassa tahdissa toisen hevosen kanssa. Ratsastajalle katrilli oli kiinnostava, koska ratsastuksen lisäksi piti tarkkailla kaveria ja pyrkiä saamaan symmetriset kuviot eri puolilla maneesia ja tarpeen tullen hidastaa tai nopeuttaa omaa liikettä. Vaihtelu virkistää, ja showhevoselle tämä vaihtelu sopi. Minusta olisi hauska kokeilla tällaista toistekin tai vaikka jonkinlaista peilikuvaratsastusta, enkä usko että showmies panee vastaan. Etenkään jos joku on kuvaamassa.
Am I good or am I good?
