Vuonna 2005 Suomessa oli vain kourallinen bloggaajia. Eräs näistä rohkeista ensimmäisen aallon bloggaajista on Maiju Kauppila. Kysyin häneltä, millaista on olla pitkän linjan bloggaaja.

Foorumeista blogeihin

Ennen blogien vallankumousta ihmiset kirjoittelivat enemmän foorumeilla. Kauppila oli ylläpitäjänä useammalla askartelufoorumilla jakaen hyödyllisiä vinkkejä. Törmättyään ruotsalaisiin askartelublogeihin hän halusi perustaa blogin, josta askarteluvinkit voisi löytää yhdeltä sivustolta. Ensimmäisen blogin nimi oli Maijun korttigalleria, ja se käsitteli pääasiassa paperiaskartelua, mutta myös tiffanytöitä ja koruja. ”Menin hyvin syvälle paperiaskartelun maailmaan. Blogini oli Suomen ensimmäinen paperiaskartelublogi, eikä muitakaan blogeja siinä vaiheessa vielä pahemmin ollut, joitain ruoka-aiheisia blogeja muistan tuolta ajalta”, Kauppila kertoo.

Bloggaamisella Kauppila toi esiin osaamistaan, ja se toi hänelle pian oman palstan askartelulehdessä. ”Keskityin aika paljon paperiaskartelutekniikoiden ohjaamiseen sekä tietenkin myös omien töiden esittelemiseen. Pääsin aika nopeasti myös Ihana-lehden tekijätiimiin ja lopulta aloin ystävän kanssa myös tekemään Youtubeen ohjaavia videoita. Se oli myös aikaa ennen kuin videoblogit edes olivat muotia. Aikaa meidän ensimmäisistä videoista on noin 7 vuotta.” Hän oli kotimaassa edelläkävijä paitsi bloggaamisen, myös Youtuben käytön suhteen. Vai kuinka moni voi sanoa vloganneensa jo 7 vuotta?

Kun paperiaskartelu alkoi tuntua siltä, että kaikki on nähty ja koettu, oli aika kääntää uusi lehti. Korttiaskartelu on nykyään vaihtunut lifestyleen, mutta bloggaaminen on jatkunut. Nykyinen blogi Pinkit korkokengät esittelee pilke silmäkulmassa aikuisen naisen tyyliä, kauneudenhoitoa ja gluteenitonta ruokavaliota. Kauppila on mielissään siitä, että keski-ikäiset naiset ovat löytäneet bloggaamisen. ”On ollut hienoa huomata, että keski-ikäiset bloggaajat on löydetty ja heitä on kaivattu. Lempiaiheitani on nykyään positiivisuuden viljeleminen ja tykkään myös esitellä omia asuyhdistelmiäni. Haluan kannustaa suomalaisia naisia olemaan rohkeampia ja käyttämään enemmän väriä asusteissaan. Minua motivoi lukijoiden aktiivisuus. Vuorovaikutus blogissa on se, joka antaa paloa bloggaamiselle eli ilman lukijoita ei ole minua.”

Sarah Kay -kortti 2 Maiju KauppilaLily of valley -kortti Maiju Kauppila

Bloggaajakin voi nykyään hyötyä

Vaikka Kauppila ei mielläkään itseään julkisuuden henkilöksi, jonkinlaista tunnettuutta blogi on kuitenkin tuonut. Hän yllättyy joka kerta siitä, kun hänet tunnistetaan kadulla tai joku tulee kertomaan, että lukee hänen blogiaan. Bloggaamisen suurin hyöty on ollut se, että Kauppilasta on tullut kirjailija. Hän arvelee, että ilman blogia kirjoja tuskin myytäisiin yhtä paljon kuin nyt.

Blogien suosion kasvu ja ”blogiteollisuuden” ilmaantuminen on tuonut hyötyjä bloggaajille. Kirjojen lisäksi bloggaamisesta voi nykyään saada muita tuloja ja esimerkiksi näytekappaleita uutuustuotteista ja tehdä kaupallista yhteistyötä, josta bloggaajalle maksetaan palkkio. Näin ei ole aina ollut. ”Aiemmin yritykset noukkivat hedelmät, joita bloggaaja kasvatti. Nykyään, voi ehkä itsekin saada jonkun hedelmän kasvattamistaan siemenistä. Pitäessäni askartelublogia yrittäjät kertoivat minulle, että he hyötyivät suoraan siitä mitä kirjoitin. Kun kirjoitin jostain tuotteista tai aiheista, yrittäjien myynti kasvoi, mutta itse en siitä hyötynyt mitään (muuta kuin kirjoittamisen ilon). Nykyään bloggaajatkin voivat itse hyötyä, tosin kuin silloin vuosia sitten.”

Entä kuinka kauan pitkän linjan bloggaaja aikoo jatkaa bloggaamista? ”Niin kauan kuin blogini kiinnostaa lukijoita”, vastaa Kauppila. ”Siitä on tullut jo elämäntapa, tuskinpa enää osaisin olla ilman.”

Maiju Kauppila, ruoka

Maiju Kauppila, tyyli

Kuvat: Maiju Kauppila, Pinkit Korkokengät -blogi