Vihreä on kesän väri. Mukavasti jo toukokuussa alkanut kesä on vienyt ajatukset vihreään suuntaan, ja huomasin näpräileväni vihreitä biconeja miettien, mitä niistä saisi aikaan. Vaikka mitä. Korun valmistuttua en osannut päättää, onko se lähempänä koivun väriä vai kuusen muotoa. Niinpä se sai nimekseen Koivukuusi, tosin yhdessä työvaiheessa se muistuttaa eniten sammakkoa. Tässä työssä kireys on kaiken A ja O. Jos työ ei ole kireä, se lerppuu eikä näytä nätiltä korvissa.
Työhön tarvitaan
- 9 biconia (4 mm)
- 3 siemenhelmeä (11/o)
- neula ja lankaa
- vaijeria
- kaksi puristushelmeä ja päällyshelmeä
- välirengas
- korvakorukoukku

Vie lanka siemenhelmen läpi toisen kerran ja kiristä. Sen jälkeen kuljeta se biconien läpi 2-3 kertaa. Kireys on vain hyväksi.
Toinen kierros menee samalla tavalla kuin ensimmäinen. Kun olet kiertänyt kerran toisen satsin ympäri niin että olet mennyt vasta kahdesti läpi siemenhelmestä, kolmiot saattavat olla hieman erillään toisistaan (kuten kuvassa) mutta kun menet samaa lenkkiä vielä uudemman kerran ympäri, kolmiot kiristyvät lähelle toisiaan.
Kolmannen vihreän kolmion kohdalla kokeilut osoittivat, että siemenhelmi kannattaa laittaa ensin yksin muiden siemenhelmien seuraksi. Ankkuroi uusi siemenhelmi paikalleen viemällä neula muiden siemenhelmien läpi ja laita vasta toisella kierroksella viimeiset biconit paikalleen. Kun tämä on tehty, kannattaa kulkea mahdollisimman monta kertaa kaikkien helmien läpi. Päät voi solmia tässä vaiheessa yhteen pieneksi umpisolmuksi, sen jälkeen kumpikin viedään niin monta kertaa helmien läpi, että keskiosassa on enemmän lankaa kuin siemenhelmiä. Kun siemenhelmen aukko alkaa olla ahdas, lanka pysyy siellä ja voit yhden tiukan läpiviennin jälkeen katkaista langan.
Sitten yhden reunabiconin läpi tulee pätkä vaijeria. Pujota vaijeriin kaksi puristushelmeä.
Vie vaijerinpäät läpi puristushelmistä niin, että molemmat vaijerit kulkevat molempien puristushelmien läpi. Jätä helmien väliin noin puolen sentin rako ja purista kiinni. Katkaise loppu pois.
Pue puristushelmen päällinen yhden puristushelmen päälle, sen jälkeen sovita rengasta. Olen kuvien välissä pienentänyt välirengasta, sillä se olisi ollut niin iso että se pomppisi jatkuvasti pois paikaltaan. Sopiva koko on siis sellainen, että välirengas pysyy puristushelmien välissä, mutta ei estä korvakorua heilumasta vapaasti. Voi olla hyvä ajatus säilyttää irtopalanen. Kun teet korvakorulle paria, tiedät suurin piirtein, minkä verran siitä kannattaa ottaa pois.










