Lahdessa järjestetyt Kätevä & Tekevä -messut esittelivät kädentaitajia laidasta laitaan. Perinteisen lisäksi messuilla oli uutta nähtävää. Sellaiseen messut ovat oiva paikka. Tekijä löytää yleisöä ja messujärjestäjän kannalta on hyvä, jos messuilla on jotain uutta ja kiinnostavaa. Oli kankaita, jotka oli tehty merestä kerätystä muovista, ”maalauksia” langoista ompeleva taiteilija ja pukuja, jotka eivät olleet paikalla fyysisesti vaan virtuaalitodellisuudessa. Mukana oli myös 11-vuotias koruyrittäjä KoruMies Arvi. Yksi ja toinen taisi ostaa lipun ihan vain nähdäkseen Arvin.

Pääosassa olivat kädentaidot ja käsillä tekeminen, mutta muutakin mahtui saman katon alle. Omanlaista kädentaitoa ja koordinaatiota vaatii sekin, että oppii ajamaan radio-ohjattavaa autoa. 80 km/h kulkevat radio-ohjattavat ovat jo melkoisia ohjuksia.

muovimekko

Merestä muovia ja muovista kangasta. Kaksi nuorta suunnittelijaa lanseerasi kangasmallistonsa Lahden Kätevä & Tekevä -messuilla ja näytti, että maailman voi pelastaa tyylikkäästi, jos niin haluaa.

 

luonnon-antimia

Luonnon antimista tehtyjä eläinhahmoja.

 

polkupyora-palasina

Kiinnostava erikoisuus olivat polkupyörän osista tehdyt korut ja somisteet. Pyöränkumi muuntui vyöksi, ketjut avaimenperiksi ja miehekkäiksi rannekoruiksi.

 

pupu-tohveleita

Huopatohveleita. Puput ja nallet nokosilla sulassa sovussa.

 

korumessuilla-tyokalut

Korutarvike- ja kivipuoli oli saanut aivan oman alueensa. Myytävänä oli erilaisia kiviä ja jonkin verran korutarvikkeita, mutta myös työkaluja. Osa oli jykeviä takomistyökaluja, toiset hienopiirteiseen työhön tarkoitettuja. Kivimyyjien ohella käytettävissä oli myös maksuton geologin arvio. Lahden kivikerhon geologi lausui valistuneen arvionsa siitä, mitä kiveä rannekoruni saattaisi olla. Arvaukseni oli, että se olisi marmoria, mutta ilmeisesti se on jotain kovempaa.

 

hiiri-juustokaupan-vartijana

Koskaan ei ole liian vanha leikkimään nukkekodeilla. Nukkekotiyhdistysten jäsenet olivat tehneet hienoja pikkutarkasti varusteltuja huoneita. Joka vuodella on oma teemansa. Artikkelikuvassa oleva Punahilkka oli viimevuotista satuteemaa. Tässä taas hiiri on unelma-ammatissaan juustokauppiaana. Malttaakohan hiiri olla maistamatta niitä?