Jokaisen itseensä luottavan lapsen taustalla on perhe, joka uskoo häneen. Niin on myös KoruMies Arvin kohdalla. Arvilla on pitkään ollut haaveissa hankkia hyvä hyppyhevonen eläköityvän Nasun tilalle, mutta vastaus oli että rahat pitää hankkia itse, vaikka vanhemmat ovatkin taustatukena. Arvi on ihan tavallinen eloisa poika, joka kokeili siskonsa saamia korunosia ja idealamppu syttyi. Niinpä syntyi yritys nimeltä KoruMies Arvi, ja Arvilla on tarina, joka myy. Tarina kertoo pojasta, joka haluaisi ostaa hevosen ja alkoi kerätä rahaa.

Arvin äiti Taija Martikainen arvelee suosion syiksi sitä, että Arvilla on heittäytymiskykyä, ja hän on ajoittain ikäisekseen pohdiskeleva. ”Arvi on aina ollut empaattinen ja poikkeuksellisen oikeudenmukainen. Lisäksi hän osaa lukea ihmisiä.” Kotona Arvi on ihan tavallinen poika, joka harrastaa esteratsastusta, käy koulua ja leikkii kavereiden kanssa. Arvia ei ole suuremmin tarvinnut palautella maanpinnalle. Äiti myöntää, että pojan yritys vaatii myös vanhemmilta sitoutumista, sillä 11-vuotias ei saa ajaa autoa eikä senikäistä voi laittaa yksin päiväksi töihin. Äiti on mukana korumyyntimatkoilla ihan mielellään. ”Myönnän, että tämä vie minulta aikaa, mutta haluan silti tukea tuota hienoa pientä miestä haaveessaan. Jos jokin horjahdus tapahtuu, haluan olla paikalla ottamassa kopin. Se on Äidin tehtävä, ja teen sen mielelläni”, sanoo Taija-äiti hiven äidin ylpeyttä äänessään. Kun äiti ja Arvi myyvät koruja, vastuu kodista lankeaa isän ja tyttären harteille. Siskollekin täytyy muistaa antaa yhtä paljon huomiota. Lapset on kasvatettu maalaisjärjellä ja hyviin käytöstapoihin on kiinnitetty huomiota. Asioita ei ole tehty valmiiksi vaan opetettu heitä tekemään valintoja itse.

Perhe on ollut pian kolme kuukautta hevosettoman huoleton. Vaikka lisääntynyt vapaa-aika onkin tervetullutta, äiti kertoo että Arvi jaksaa olla noin kolme päivää ilman hevosseuraa. Sen jälkeen alkaa tehdä mieli talleille, ja onneksi löytyy hevosenomistajakavereita, joiden hevosia pääsee harjailemaan.

KoruMies ja tuleva hevonen

Minkälaisen hevosen Arvi aikoo rahoillaan ostaa? ”Sen pitää olla kiltti, mutta ei tarvitse olla mikään pomminvarma. Hyvä hyppääjä, jolla on kapasiteettia esteille, ja noin 10-vuotias. Rodulla ei ole väliä, kunhan muuten on sopiva hevonen”, määrittelee Arvi tulevan hevosensa ominaisuuksia. Esimerkiksi trakehner voisi olla sopiva valinta, sillä edellinen hevonen oli trakehner ja perheen tuntemista trakehnereista kaikki ovat lauhkeita lampaita. Kaikissa roduissa on kaikenlaisia yksilöitä, trakehner ei Arvin ja Taijan mielestä ole sen sätkympi hevonen kuin muutkaan.

KoruMiehellä on kohta rahat kasassa. Nuoresta iästä on etua, sillä moni aikuinen kädentaitoalan yrittäjä ei meinaa saada kuluja peittoon. Arvin ei kuitenkaan tarvitse huolehtia vielä pitkään aikaan ruokaan ja asuntoon liittyvistä menoista, joten rahan voi säästää hevoseen. Toisin kuin tavallisilla käsityöyrittäjillä, Arvilla on faneja. Moni osti lipun Lahden Kätevä & Tekevä -messuille nähdäkseen Arvin. Fanit halusivat samaan kuvaan ja totta kai halusivat myös ostaa Arvin koruja.  Arvi itse nauttii huomiosta, kuten kuka tahansa suosittu, mutta myös tuntee vastuuta sen mukana. Hän käyttää välillä aikaa sen miettimiseen, miten kohdella ihailijoita mahdollisimman kunnioittavasti. Mikään ei ole itsestään selvää.