Yksi vaikeimpia juttuja koruharrastuksessa on ollut purkaminen. Kaikista koruista ei voi tulla mestariteoksia, sen tietää jokainen, mutta paljon vaikeampi on myöntää, että on juuri itse tehnyt keskinkertaisen korun. Tai joku koru on saattanut aikanaan olla yksi hienoimmista tekeleistäsi, mutta aika ja kehittyneet taidot saavat sen nyt näyttämään lastentarhassa tehdyltä. On jokaisen omassa silmässä, mikä koru ansaitsee purkutuomion, ja osa voi olla hyvinkin rakkaita niiden ulkonäöstä huolimatta eikä sellaista tarvitse purkaa jos ei halua, vaikka kuka sanoisi mitä. Purkutuomioon viittaavia oireita ovat omat epäilykset siitä, että pystyisit parempaan tai korun käyttäminen tuntuu jossain määrin nololta. Joskus siihen tarvitaan aikaa, olen itsekin ollut tilanteessa, että keskinkertainen yksilö on saanut jäädä sivuun pölyyntymään, kunnes olen valmis purkamaan.

Tässä esimerkki yhdestä, josta tuli purkamalla parempi. Sain tuttavalta kasan mustia muovihelmiä. Musta ja hopea ovat aina varma yhdistelmä, joten siitä oli hyvä lähteä työstämään. Kuvassa oleva kuminauhaan tehty rannekoru ei ole susiruma, mutta en ole siihen tyytyväinen. Siitä puuttuu sitä jotain. Parempi tulos tuli, kun samoja helmiä koottiin eri tavalla. Parempi korukin oli niin yksinkertainen tehdä, että suunnittelen tekeväni seuraavaksi blogiin yksityiskohtaiset ohjeet siitä, miten koru tehtiin.

Keskinkertainen

Parempi koru

Purkaminen on joskus parasta, mitä korulle voi tapahtua. Muutoin saattaa käydä niin, että helmet jäävät ”vangiksi” mitättömään koruun, kun ne toisissa oloissa ja toisessa yhdistelmässä saattaisivat loistaa. Korussa kiinni olevia helmiä kun ei osaa samalla tavalla pitää tarvikkeina, vaan ne on jo käytetty.