Ostin eräänä sateisena päivänä kumihimokiekon ja harjoittelin sen jälkeen pakkauksessa olevien narujen kanssa kumihimotekniikkaa. Kun esittelin tuotoksia tutuille ja tuntemattomille, toinen osapuoli kuulosti siltä kuin olisi juuri nielaissut kahvinsa väärään kurkkuun. ”Niin mitä sinä sanoit?” ”Kumihimo.” Jollen olisi ensimmäisenä törmännyt sanaan amerikkalaisessa Bead & Button -lehdessä, olisin varmaan itsekin kysynyt samaa ensi kerran sen kuullessani. Suomen kielessä nyt vain sattuu olemaan sanat ”kumi” ja ”himo”, joiden yhdistelmä kuulostaa vähintään epäilyttävältä. Todellisuudessa kumihimo on kuitenkin japanilainen sana, joka tarkoittaa nauhan punomista tai sitomista, molempia käännöksiä olen nähnyt. Kumihimotekniikalla on perinteisesti tehty kimonojen koristeelliset nauhat. Kumihimopunonnalla tehdyssä nauhassa tai köydessä on vähintään kahdeksan tiukkaan punottua säiettä, joten se on vahvaa kuin härkä.
Syy, miksi kumihimo mainittiin Bead & Buttonissa ja miksi koruharrastaja on tekniikasta kiinnostunut on se, että nauhoihin voidaan punoa helmiä, jolloin niistä tulee koruja. Korusta saa helmivalinnalla tyylikkään säännöllisen tai valtoimenaan rönsyilevän. Olen vasta alkutaipaleella itsekin, osaan perusjutut, joten tähän aiheeseen syvennytään tulevissa jutuissa varmasti vielä lisää. Kumihimo on sikäli helppo tekniikka, että ainoat tarvittavat välineet ovat kiekko ja nauhoja, tai minun tapauksessani nauhoja ja helmiä. Kuten monessa muussakin asiassa, työ neuvoo tekijäänsä. Toisilta kannattaa kysyä vinkkejä ja kokeilla, mikä toimii.
Tästä se lähtee. Osassa kiekoista on mukana pahvisia apulevyjä (roosa), joista ei ole oikeastaan mitään hyötyä.
Kiekon taustapuoli. Alkuun voi tehdä joko solmun tai aloittaa keskeltä nauhoja. Avaimenperää tehdessäni keskeltä aloittaminen on järkevää. Pujotin kynän renkaasta läpi, jotta sain kiristettyä lankoja.
(Oikeasti tein keltaisen avaimenperän, yllä oleva oli vain lavastus. Sitä ei edes huomaa, eihän?) Kun avaimenperänauha alkoi lähestyä määrämittaansa, otin paperin päälle nokareen liimaa ja tuputin kevyesti liimaa hammastikun kärjellä nauhojen sisäosiin.
Kaksivärinen nauha.
Kokeilin myös sitä, että punoin häntäjouhista nauhaa. Jouhet olivat niin liukkaita, että ne eivät pysyneet kireänä nauhana, joten tuli todettua että jouhia ei ole tehty kumihimolevyä varten. Sääli, olisi ollut hieno tehdä punottuja jouhikoruja.
Tällainen rannekoru tuli yhdistelemällä kahta erilaista helmeä.
Jos innostuit aiheesta, paras tapa päästä alkuun on niin, että joku näyttää sinulle miten kumihimoaminen käy. Jollei tuttavapiirissä ole ketään, joka tulisi heti näyttämään, helppo tapa on turvautua videotädin apuun. Joku saisi minun puolestani keksiä tälle tekniikalle suomenkielisen nimen. Olkoon se sitten vaikka japanilainen nauhanpunonta.
