Osallistuin huhtikuussa elämäni ensimmäiselle korukurssille. Kurssin aiheena oli hopean työstäminen, sai valita hankkiiko hopeasavea vai hopealevyä. Itseäni kiinnosti savea enemmän perinteiset kultasepänmenetelmät, joten päädyin hopealevyyn. Halusin tietää, miten koruliikkeissä myytävät hopeakorut tehdään, jos ne on käsityönä valmistettu. Kurssin kesto oli vain 10 tuntia, neljä iltaa. Opettaja suositteli sormuksen tekemistä, sillä se on melko yksinkertainen eli hopeasormus on ensimmäiseksi työksi hyvä vaihtoehto. Eikä tuota aikaakaan ollut liikaa. Neljästä kerrasta vain kolme oli tehokasta peliaikaa, sillä ensimmäisellä kerralla minulla ei vielä ollut hopealevyä.
Ensimmäinen kertakaan ei silti mennyt täysin hukkaan, silloin harjoittelin kultasepän sahan käyttöä. Lisäksi sain opettajalta ohjeet siitä, minkä kokoinen hopealevy on sopiva ja mistä niitä saa. Saha on käytännössä jousi, johon on pingotettu hyvin ohut ja kapea terä. Sain harjoituskappaleeksi kuparilevyn. Se on jonkin verran sitkeämpää kuin hopea, joten sitä oli aika hankala sahata. Sahanteriä meni poikki iso kasa.
Sahanterä on tosiaan hyvin ohut. Ensivilkaisulla en edes nähnyt sahassa mitään hampaita, jotain sormien alla kyllä tunsin. Terä on toiseen suuntaan enemmän ”vastakarvaan”.
Kyllä siinä sahassa vain ne hampaat on, kun oikein läheltä katsoo. Terän alla on sama kuparilevy, joka ylemmässä kuvassa on kädessäni.
Noin ohuet terät katkesivat helposti. Ennen kuin opin käyttämään sitä, tuli hieman epätoivoinen olo, sillä tuntui että katkenneiden terien kasa pöydällä vain kasvoi. Sahaamisessa petollista oli se, että voimankäyttö aiheutti vain ongelmia. Ensimmäiseen milliin saattoi ihan vähän käyttää voimaa, että sai alkuviillon tehtyä, mutta sen jälkeen sahaa piti kuljettaa pystyasennossa suunniteltua reittiä pitkin hyvin kevyesti. Sen piti antaa syödä itse tiensä metallin läpi samalla tavoin kuin puro syö uomansa. Sahankäyttäjän piti vain kevyellä kädellä liikuttaa sahaa pystysuunnassa ylös ja alas, samalla ohjata. Hiukan tuli ratsastus mieleen. Siinäkin asiat sujuvat parhaiten silloin kun ihminen vain kevyesti ohjaa kulkua eikä puske liikaa.
Kyllähän siitä jotain sitten syntyikin. Ensin suoraa uraa, sitten kaarevia.
Toisen tunnin alkuun mennessä sain hopealevyni ja pääsin sahaamaan sitä. Ensin oli kaksi samanlaista 1 x 7 cm hopealevyä. Vasemmalla on ehjä levy, jonka hankin kaiken varalta jos ensikertalaisella menee homma niin mönkään, että pitää aloittaa kaikki alusta. Oikealla samanlainen levy on sahattu kahteen osaan, 6 mm ja 4 mm paloihin. Siitä 6 mm palasta aloin työstää sormusta. Leveästä on varaa hioa pois. Työstöön valitusta palasta sahattiin vielä pala pois, jotta sormuksesta tulisi oikean kokoinen.
Ja sitten alkoi jännät vaiheet. Kaarevan pihdin avulla sormus piti taivuttaa niin, että päät osuvat napakasti toisiin. Toinen pää oli tehdasreuna, toinen sahattu. Sahausreunasta tuli epätasainen, ja se piti hioa siistiksi, niin että päiden väliin ei jää rakoa. Sahaamiset oli nyt vähäksi aikaa tehty, ensimmäiset hiomiset koin tässä kohtaa. Tulin myöhemmin huomaamaan, että hiomista riittää! Joka välissä on omat hiomiskuvionsa.
Kun päät oli saatu hiottua tasaisiksi ja taivutettua napakasti yhteen, tuli kiinnijuottamisen aika. Siitä kerron toisessa osassa.
