Kehitys ei pysähdy. Tänä vuonna olen löytänyt korumateriaaliksi jouhet, ja niinpä otin seuran tarjoaman haasteen vastaan ja päädyin tekemään ratsastusseuran myyjäisiin jouhiavaimenperiä opetushevosista. Ensimmäiset ovat jo valmiita, haaste on ollut varsin mielenkiintoinen. Pari hevosenomistajaa on ollut koekaniineina ja olen saanut arvokasta palautetta, minkä ansiosta projektin pahimmat karikot lienee nyt ohitettu.
Ja näin se käy:
Ensin jouhet pestään. Käytän 2-in-1-shampoota, hoitoaineella saadaan jouhista sileitä. Kuivumisen jälkeen jouhinippu sidotaan keskeltä ja taitetaan. Tähän tarkoitukseen harjajouhet ovat osoittautuneet huomattavasti yhteistyöhaluisemmiksi kuin häntäjouhet. Metallipiikki menee jo tässä vaiheessa mukaan, jotta sekin pysyisi kunnolla paikallaan.
Taitettu jouhinippu saa melkein uida liimassa, jotta jouhet liimautuisivat toisiinsa eivätkä irtoa valmiista avaimenperästä. Liima saa kuivua yön yli.
Koristeluvaihe alkaa tötterön ja helmen kiinnittämisellä. Tässä vaiheessa kun nippu on turvallisesti tötterön sisällä, jouhinipun voi leikata sopivaan pituuteen.
Nahkaan lyödään ponin nimi. Nämä jouhet lahjoitti Pulla-poni. Kun nimi on paikallaan, tehdään nahkapalalle reunojen pyöristys ja siihen tehdään reikä.
Sen jälkeen liitetään mukaan muut koristeet ja lopuksi avainrengas.









