Olen huomannut, että lähes jokaisessa luovassa kodissa on kissa. Uteliaana apulaisena se on aina siellä, missä tapahtuu. Ja kun taloudessa on kissa, löytyy huonekaluista aina jonkin verran kissankarvaa. Kissa on ronkeli huonekalujensa suhteen: se valikoi vain parhaat, joissa se kauneusuniaan nukkuu. Jos sitä häiritään, ei hyvä heilu. Koska kissat nukkuvat paljon, ne ovat tavattoman kauniita ja viehkeitä olentoja.

Kaikki lähti siitä, kun erään kerran pyörittelimme kissan jättämästä karvasta pallon, joka osoittautui hittileluksi. Kissankarvajalkapalloa on pelattu asunnossa ties kuinka monena yönä. Palloja on kertynyt jo kourallinen, ja uusi vastapyöritelty pallo on niistä kaikkein mieluisin lelu. Olen jo kauan sanonut leikilläni, että teen niistä vanhoista palloista koruja, kun ne eivät enää kiinnosta. Nyt oli aika lunastaa puheet. Saanko esitellä: ensimmäiset tekemäni kissankarvakorut!

Kissankarvakorut 2

Ainesosat: vähintään yksi kissa ja yksi huonekalu, johon kissa on mieltynyt. Kuvauksia varten jouduimme häiritsemään kissan rauhaa pieneksi hetkeksi. Pyydämme julkisesti anteeksi Hänen Korkeudeltaan.

Kissankarvakorut 3

Kun kissa oli saanut päiväunensa nukuttua, kokosimme sohvatyynyistä sen jättämää kissankarvaa. Kokoaminen onnistuu parhaiten kostutetuin käsin, niihin karvat tarttuvat tehokkaasti. Tämä on kaikki kissan pohjavillaa, jonka se on jättänyt sohvaan.

Kissankarvakorut 4

Pyöritä karvasta käsien välissä pallo.

Kissankarvakorut 5

Uusi pallo, paras pallo. Kissaan tuli eloa heti kun se näki pallon. Hänen Korkeutensa hupi on tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, palvelijan vuoro on vasta sen jälkeen kun pallo on ollut viikon koskematta eikä enää kiinnosta kissaa.

Kissankarvakorut 6

Sain luvan Hänen Korkeudeltaan käyttää näitä loppuunhuviteltuja palloja korutöihini.

Kissankarvakorut 7

Korua varten tarvitset paksuhkon parsinneulan, jolla teet kissankarvahelmen läpi reiän, josta vaijeri pääsee läpi. Vaihtoehtoisesti voit käyttää lankaa ja neulaa vaijerin sijaan. Pyörittele neulaa edestakaisin.

Kissankarvakorut 8

Neula jättää jälkeensä reiän, joka menee nopeasti umpeen. Työnnä reikään koruvaijeri heti neulan perään. Kokemus osoitti, että vaijerin saa läpi, vaikka et olisi vetänyt neulaa vielä kokonaan edes ulos pallosta.

Kissankarvakorut 9

Vaikeinta oli löytää helmiä, jotka sopivat kissankavapalleroiden kaveriksi.

Kissankarvakorut 10

Tunnearvo on mittaamaton!

Kissankarvakorut 11