Minulla on ollut korvissa reiät joskus ala-asteella eli noin 30 vuotta sitten. Kolmannen luokan luokkakuva on ainoa, missä näkyy korvakorut. En muista mitä sitten tapahtui, tulehtuiko reikä vai eikä muuten vain huvittanut, ja lakkasin käyttämästä. Reiät menivät umpeen.  Ainoastaan kerran minulle on ihmetelty, missä koruharrastajan omat korvalävistykset ovat.

Muutama vuosi sitten aloin tehdä koruja itselleni ja muille, ja kun harrastuksena tein, niistä tuli aika pitkälti omien mieltymysten mukaiset. Tietenkin jos mielessä oli erityinen ihminen, joka oli saava korut, tein hänen näköisensä.

Aina silloin tällöin mielessä käväisi jonkin erityisen hienon korvakoruparin kohdalla ajatus, että jos minulla olisi reiät korvissa, voisin itsekin pitää näitä. Erilaisia kiinnitysmalleja olen testannut lähipiirissä. Olen pyytänyt palautetta siitä, allergisoivatko koukut eli ovatko ne todella hopeaa, asettuuko koru nätisti tai onko siitä mitään muuta sanottavaa.

Kahdeksan vuotta siinä kesti, mutta lopulta helmisuutari sai itse kengät!

Muutaman päivän korvakorukokemuksella voin sanoa, että jotkin tilanteet ovat yllättäneet. Esimerkiksi se, että isojen kuulokkeiden pitäminen elokuvaa katsellessa painaa tapin kallon juureen nahkaa vasten. Ja että viileässä makuuhuoneessa napakka tyyny painaa myös. Pari ensimmäistä yötä nukkuminen tuntuu hankalalta. Tosin tuntuu siltä, että iho alkaa tottua tapin painamiseen, eikä se tunnu enää niin ikävältä.

Koruharrastukseen reiät tuovat mukavan omakohtaisen lisän. Enää ei tarvitse ajatella, että käyttäisin jotain paria, jos voisin, vaan voin suunnitella ihan itselleni ja käyttää niitä. Se on innostava ajatus.

(Kuvassa olevat tappikorvikset ostin Glitteristä kauan sitten. Ne ovat 925-hopeaa, ja niitä sai tuolloin 3 paria 10 eurolla. Ajattelin, että niille saattaa tulla vielä jonain päivänä olla tarvetta, mutta en osannut ostohetkellä arvata, että tarvitsija olisin minä itse. Tykkään.)