Nyt oli taas sellainen hetki, että halusin kokeilla jotain uutta koruaskartelun saralla. Monikäyttöinen polymeerimassa taipuu monenlaiseen muotoiluun. Se on aikuisten muovailuvahaa, vain mielikuvitus asettaa rajat, mutta alkuun tietysti kannattaa lähteä liikkeelle melko helposta muottityöskentelystä.
Kokeilin kahta yleistä polymeerimassaa, Fimoa ja Cernitiä. Niille on myynnissä lisätarvikkeina erilaisia muotteja, maaleja, lakkoja, kimalteita, liimoja ja herra ties mitä. Itse kuitenkin käytin aivan tavallista pientä piparimuottia, joka osui kauppareissulla silmiin. Hevosten ystävänä bongasin muottien joukosta pienen Taalainmaan hevosen. Pienen kokonsa vuoksi se on liian pieni piparimuotiksi, mutta juuri sopiva hevosriipusten tekemiseen.
Taalainmaan hevosia on veistelty jo satoja vuosia. Tarinan mukaan metsämiehet ja puusepät ovat niitä veistelleet harrastusluontoisesti leluiksi lapsille Taalainmaan maakunnassa jo 1600-luvulta alkaen. Niistä tuli ruotsalaisuuden symboli vuonna 1939 New Yorkin maailmannäyttelyssä, kun hevoset edustivat Ruotsia. Pieniä hevosfiguureja myytiin osastolla matkamuistoina tuhansittain.
Perinteinen Taalainmaan hevonen eli Dalahäst on punainen, mutta meidän ei tarvitse olla orjallisesti kiinni perinneväreissä. Niinpä siitä voi tehdä myös valkoisen, punaisen tai raidallisen. Valkoinen on tehty Fimo-massasta, vaaleanpunainen Cernit-massasta ja puna-valkoinen ”seepra” on sekoitus niitä. Lopusta sekoituksesta voi tehdä vaikka karkkitangon, mutta sitä ei kannata syödä. Kaulimena käytin lasipulloa.
Oli mielenkiintoista kokeilla kahta eri massaa ja verrata niiden käsiteltävyyttä ja lopputulosta. Leipoutuvuuden osalta Fimo oli mielestäni aavistuksen parempi, se irtosi muotista ja leivinpaperista paremmin. Cernit vaikutti siihen nähden hiukan tahmealta ja pehmeältä. Syvät kuviot eivät ole yhtä kauniita kuin pinnalliset. Ero oli kuitenkin melko pieni, ja massat ovat niin samanlaisia koostumukseltaan, että silmällä ei havainnut eroa ja ne sulautuivat sujuvasti raitamassaksi. Leimasimen osalta huomasin, että molemmille väreille olisi hyvä olla oma leimasimensa. Massaa jää helposti leimasimen koloihin, jolloin jälkimmäiseen väriin tulee pilkkuja edellisestä massasta.
Molemmista tuli kivan näköisiä. Vaikeinta oli saada massa irti muoteista jättämättä sormenjälkiä tai muita painaumia, enkä tässä suhteessa aivan onnistunutkaan. Käytin alustana pöydälle teippaamaani leivinpaperia, jolloin hevosten muodot välillä venähtivät muottia irrotettaessa, kun paperi lähti nousemaan mukana eikä massa irronnut kunnolla muotista. Hyvä puoli tässä oli se, että valmista heppaa ei tarvinnut irrottaa kokonaan leivinpaperista ja hepat saattoi siirtää uunin pellille paperin kanssa. Voi olla, että kiinteä alusta helpottaisi, mutta hepan irrottaminen alustasta ehjänä voisi olla hankalaa. Jos joku on kokeillut kiinteän alustan käyttöä, otan mielelläni vastaan kokemuksia kommentteina.
Sitten hevoset laitettiin uuniin, jossa ne kovettuivat. Ne saivat jäähtyä yön yli, seuraavana päivänä kiinnitin ”lusikat” eli riipuskiinnikkeet kaksoiskomponenttiliimalla. Kiinnikkeen paras kohta on painopisteen kohdalla, mutta hevosen kaulan muoto hankaloitti sen kiinnittämistä suorana oikeaan kohtaan. Niinpä piti jyrsiä syvennys kiinnikkeen lenkkiä varten, jotta kiinnike saatiin liimattua kohdalleen. Taas annettiin hevosten levätä yön yli kuivattelemassa liimaa.
Massalla puuhailu oli mukavaa, mutta vaati suurta huolellisuutta. Hienot kuviot voivat mennä helposti pilalle, jos lopputulokseen jää sormenjälkiä tai pölyä. Lisäksi sen ajallinen kesto oli yllättävän pitkä, kun kahdesti työ piti jättää yöksi lepäämään, ennen kuin voi turvallisin mielin jatkaa seuraavaan vaiheeseen. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Massassa on potentiaalia vaikka mihin, mutta muotin avulla on helppo aloittaa.
Tietoa massoista: Cernit ja Fimo
