Meidän viikonloppu -messut koostuu eri aihealueista ja painotus vaihtelee. Viime vuonna kädentaitomessut aivan pursuivat kädentaitoa, tänä vuonna sen osuus oli melko vaatimaton. Joko aika kultaa muistot tai sitten muuten vaan minusta tuntui, että eläimiäkin oli vähemmän. Sen sijaan ruokapuoli kukki, kaikkea maistettavaa tarjottiin vaikka millä mitalla.

Noste-palkinto meni kotimaiselle vaatesuunnitteluyritys Design House Hellapuulle, joka tekee Marimekko-tyylisiä vaatteita, joissa on suuria printtikuvioita. Olisin kovasti toivonut, että voittaja olisi ollut Punomo.fi, jonka pääpaino on enemmän kädentaitojen edistämisessä ja taitojen siirtämisessä seuraaville sukupolville kuin tuotteiden myymisessä. Molemmat ovat kuitenkin omalla tavallaan tärkeitä, ja molempia tarvitaan. Hellapuu voi inspiroida tulevaisuudessa jotakuta nuorta suunnittelijanalkua samaan tapaan kuin Paola Suhonen tai Tiia Vanhatapio ovat olleet esikuvia nykyään nouseville suunnittelijoille.

Eniten aikaa minulla vierähti hieman yllättäen Fortum HorsePowerin osastolla. Fortumin tuorein suunnitelma lämmöntuotantoon on hevosenlannan käyttö polttoaineena. Fortumin edustaja kertoi, että se palaa puhtaasti ja sisältää runsaasti energiaa. Lisäksi tällä hetkellä tallien lanta menee haaskuun, koska sitä ei saa käyttää oikeastaan mihinkään. Ensi vuoden alusta alkaen sitä ei saa levittää kalteville pelloille eikä viedä kaatopaikalle. Hevosihmisenä tiedän, että sitä tulee todella paljon. Päivässä hevonen tuottaa noin kottikärryllisen tavaraa.

Tässä liuta kuvia perjantailta.

Hevosenpääsaippua

Saippuoita oli jos jonkinlaisia, kaikissa väreissä ja kaikilla kuvioilla.

 

Käpypitsikorvakoruja

Käpypitsi kuuluu aion-vielä-joskus-opetella -listalleni.

 

Iihahaa, keppihepo

Katson maailmaa hevossilmälasit päässä.

Herkkua, ehkä

Sika

Nätti kuin sika pienenä.

Meikattu lehmä

Tämä lehmäneitokainen oli aamulla ilmiselvästi meikannut, kun tiedossa oli edustustehtäviä. Jännät silmät.

Kahden hetki

Keskustelua ja rahnutusta. Oikeanpuoleinen lehmä rahnutti hampaillaan kylkeään ja toinen tuli katsomaan, mitä kaveri tekee.

Paimenkoira

Iltapäivällä oli paimenkoirakilpailu. Koiran tehtävä oli ohjata lampaat omistajan ohjeiden mukaan rataa pitkin.

Kengityssepät

Sunnuntaina selviää, kuka kengityssepistä on Suomen kätevin.