Tavallisissa korunteko-ohjeissa keskitytään siihen, millaiset helmet koruun tulee ja millä tekniikalla koru tehdään. Muiden korunosien tehtävä on jäädä huomaamattomiksi ja pitää koru kasassa. Se, miten ne onnistuvat tehtävässään, riippuu niiden laadusta. Voidaan sanoa, että hyvät korutarvikkeet ovat puoli korua. Näitä tarvikkeita ja niihin liittyviä työvaiheita ei välttämättä kerrota koruohjeissa erikseen, koska ne toistuvat samanlaisina korusta toiseen ja lukijan oletetaan tietävän ne. Joskus on kuitenkin tarpeen kiinnittää näihin perusasioihin huomiota. Esimerkiksi nyt. Tässä jutussa olen tarkoituksella käyttänyt ”vääränvärisiä” yhdistelmiä, jotta eri osat erottuisivat toisistaan paremmin.
Koruvaijeri ja sen kaverit
Omatekoisessa helminauhassa helmien läpi kulkee yleensä koruvaijeri (beading wire), johon helmet on pujotettu. Vaijeria on monenlaista. Vaijeri punotaan ohuen ohuista metallisäikeistä. Säikeitä on 7-49. Mitä enemmän säikeitä, sitä notkeampaa ja samalla kalliimpaa se on. Notkeaan vaijeriin ei helposti muodostu mutkia. Se voidaan päällystää ohuella muovikerroksella, jolloin vaijerista voidaan tehdä minkäväristä tahansa. Silti ne ovat paksuudeltaan vain puolen millimetrin luokkaa.
Vaijerin lisäksi koruntekijä tarvitsee puristushelmiä (crimp beads), joita nimitetään myös kiinnityshelmiksi. Puristushelmi pujotetaan vaijeriin ja sen perään lukko. Sitten vaijeri tuodaan toisen kerran samasta puristushelmestä, hilataan puristushelmi lähelle lukkoa ja puristetaan pihdeillä kiinni. Puristushelmien tavallinen koko on noin 2 mm, vaijeri menee vaivatta kaksi kertaa sen reiästä läpi. Laadukkaat puristushelmet ovat pidempiä, kun taas keskinkertaista laatua olevia (jollaisia minulla on kuvissa) tarvitaan kaksi siltä varalta että helmi antaa periksi. Helmet voi sekoittaa ulkonäöltä hopeanvärisiin siemenhelmiin, mutta siemenhelmet ovat lasia, joten viimeistään puristusvaiheessa huomaat eron. Lasi ei taivu pihtien alla.
Hopean- ja kullanvärisiä puristushelmiä.
Vaijeri taipuu hyvin silmukalle ja menee puristushelmistä läpi. Tähän kohtaan on olemassa myös ”hevosenkenkiä”, koruvaijerin suojia, joita voi käyttää jos sellaisia katsoo tarvitsevansa.
Yksi puristettu paikalleen, toinen vielä jäljellä.
Puristushelmi tuollaisenaan ei ole erityisen kaunis näky, etenkin jos koru muuten on hyvin arvokkaan näköinen. Puristushelmi voidaan naamioida helmeksi pukemalla sen päälle puristushelmen päällinen (crimp bead cover), josta voidaan käyttää myös yksinkertaisempaa nimeä päällyshelmi. Varoitan jo etukäteen, että tämä on se kohta missä koruntekijän pinna palaa, jos on palaakseen. Tehtävä ei ole helpoimmasta päästä, mutta siinä on mahdollisuus onnistua. Tämä on ainoa kohta, jossa käytän toisinaan leuoiltaan sileitä pihtejä. Jos olen laiska ja enkä jaksa hakea sileitä pakista, suljen helmen rihlatuilla kärkipihdeillä varovaisuutta käyttäen.
Puristushelmen päällinen odottaa uhriaan kita auki.
Puristushelmi on päällisen sisällä.
Puristushelmen päällinen on suljettu pihdeillä siististi. Jos oikein tarkasti katsoo, näkee saumakohdan. Muuten se on kuin mikä tahansa pieni helmi.
Lanka, siima ja solmunsuojat
Helmiä voi pujottaa koruvaijerin lisäksi myös lankaan ja siimaan. Langaksi käy vahva ompelulanka ja siimaksi kalastussiima. Siinä missä vaijeri päätellään puristamalla, siimaan ja lankaan tehdään päihin tukeva solmu. Sitten solmunsuoja suljetaan kuin simpukka. Solmun joukkoon voi laittaa siemenhelmen tai pesään tipan liimaa, jotta solmu ei putoa pohjareiästä läpi heti kun sitä vähän vetää. Solmunsuojalle on käyttöä myös silloin, kun koruharrastaja haluaa kokeilla siemenhelmitöitä. Siisti päättely ei tule hetkessä, silloin säästää omia hermojaan kun valitsee helpomman tavan eli päättelee työn solmunsuojan sisälle.
Erilaisia solmunsuojia auki ja suljettuna. Oikealla oleva suuri solmunsuoja on tehty muistuttamaan metallihelmeä, sen molemmissa päissä on aukko langalle.
Joskus pääsee helpommalla. kun ei lähde päättelemään lankaa. Omia hermojaan on lupa säästää, harrastuksen on tarkoitus olla kivaa.
Välirenkaat
Välirenkailla (jump rings) voidaan yhdistää kaksi lenkkiä toisiinsa. Esimerkiksi jos olet löytänyt kauniin riipuksen koruverkkokaupasta ja haluat tehdä kahdesta riipuksesta korvakoruparin, saatat tarvita välirengasta. Pihtejä käsittelevässä viime jutussa yhdistettiin helmi ja korvakorukoukku korupiikillä, mutta se ei onnistu, jos helmessä ei ole korupiikin mentävää aukkoa. Tässä on nyt toinen yleinen tapa tehdä korvakoruja.
Kolme erilaista välirengasta. Jo ostovaiheessa näkee, että keskellä oleva hopeanvärinen on säännöllisen muotoinen, tukeva, kiiltävä ja sen päät eivät harita miten sattuu. Haritus johtuu valmistusmenetelmästä: metallilankaa kierretään tehtaalla puikon ympärille kuin makkarat vartaalle ja leikataan pitkällä viillolla renkaiksi.
Välirengas avataan kaksilla pihdeillä.
Renkaaseen jäävän raon pitää olla niin pieni, että koukku ei mahdu raosta läpi. Jos korut tulevat vain omaan käyttöön, renkaasta voi halutessaan tehdä aavistuksen soikean. Silloin renkaan tulee olla kuvan osoittamassa asennossa. Tällöin koukku ja riipus hakeutuvat soikion päihin, pois liitoskohdasta.
Korutarvikkeet ovat monen mielestä loputon suo. Valmistajilla on erilaisia nimityksiä samoille tarvikkeille, niitä on sataa eri lajia 30 eri värissä. Nyt kun pihdit ja perustarvikkeet ovat hallinnassa, suon perkaaminen saattaa olla hieman helpompaa. Ajan myötä muodostuu käsitys siitä, mitä tarvitset mihinkin työhön. Kun helpommasta päästä aloittaa, tekeminen pysyy mielekkäänä, syntyy onnistumisia ja vähitellen taitojen kasvaessa voi siirtyä kohtia vaativampia koruja.
Osa 1: Pihdit
