Osa 2/3

”Blogi” on tullut sanastoomme viimeisen 10-15 vuoden aikana. Mitä kaikkea se tarkoittaa? Pidin torstaina 10.3. kirjastossa esitelmän siitä, miksi blogit ovat niin suosittuja ja mitä iloa niistä on. Tämä on tiivistelmä esitelmästä. Osassa 1 käsittelin erilaisia blogityyppejä.

Miksi bloggaaminen on niin suosittu harrastus?

Blogeja on Suomessa tuhansia. Uusia syntyy koko ajan ja vanhoja kuolee pois, kun into lopahtaa tai bloggaamiselle ei riitä aikaa. Silloin tällöin tulee vastaan postauksia, joissa bloggaaja kertoo syyt blogin lopettamiseen. Toiset kokevat sanoneensa kaiken, toiset alkavat stressata blogin takia. Joka tapauksessa kirjoittamisen ilo katoaa.

Blogeja syntyy, koska ihmisellä on perustarve ilmaista itseään ja sanoa mielipiteensä, halu vaikuttaa häntä koskeviin asioihin ja tulla kuulluksi. Monella blogi syntyy halusta jakaa tietoa ja kokemuksia. Jotkut haluavat blogin avulla julkisuutta itselleen tai asialleen, tai ehkä kokeilevat bloggaamista, koska kavereillakin on blogi. Osaa houkuttaa tienaamisen mahdollisuus, toiset haluavat saada ajatuksiaan ”paperille” ja kirjoittavat vähintään yhtä paljon itselle kuin yleisölle.

Aloittaminen on ilmaista ja se on tehty helpoksi, joten kynnys kokeilla on matala. Jos bloggaaminen tuntuu mukavalta ja blogi jatkuu, myöhemmin kustannuksia syntyy esimerkiksi kameraan panostamisesta tai jos blogin tarkoitus on esitellä uutuustuotteita, niihin kuluu jonkin verran rahaa. Ylärajaa rahankululle ei ole, mutta pienelläkin budjetilla pääsee kivannäköisiin tuloksiin.

Minä aloitin bloggaamisen vuonna 2012 korublogilla. Olin silloin harrastanut koruja pari vuotta ja useimmat tutut jo tiesivät harrastukseni. Eräs henkilö antoi ajatuksen, että voisin kehittää taiteilijanimen. Päädyin nimeen Ellikki. Yleisön pyynnöstä loin koruille nettisivun syksyllä 2011. Se oli melko yksinkertainen galleriasivusto, jolla esittelin itse tekemiäni koruja. Jonkin ajan kuluttua galleriasivusto alkoi näyttää yksitoikkoiselta, ja sopiva keino saada eloa sivulle oli blogi. Kirjoitin ajatuksista, joita harrastus herättää, tarjosin vinkkejä ja kerroin materiaaleista. Nykyään osat ovat vaihtuneet. Galleria on sivuosassa, blogi pääosassa. Neljä vuotta sitten aloitin hevosharrastuksen, ja aikuisena ratsastuksen aloittaminen tuntui kertomisen arvoiselta tarinalta. Näin tuli mukaan heppablogi.

Kirjoittaminen on edelleen mukavaa, ja yleisön reaktioiden seuraaminen on koukuttavaa. Hyvä palaute tuo onnistumisen tunteen. Se, että 100 ihmistä käy lukemassa juttuni saa aikaan vau-fiiliksen. ”Noin moni ihminen on viitsinyt klikata ja lukea juttuni”, ajattelen ja taputan itseäni olalle.

Suurennos

Miksi blogeja luetaan?

Blogeja luetaan paljolti samoista syistä kuin aikakauslehtiä: ne ovat viihdyttäviä, niistä löytyy tietoa ja saa inspiraatiota. Kaiken lisäksi blogi on ilmaista luettavaa. Blogit jopa korvaavat lehtiä jossain määrin. Luen jonkin verran lifestyleblogeja ja siitä johtuen en ole ostanut naistenlehtien irtonumeroita vuosiin. Lisäksi koen, että blogi saattaa olla jossain määrin rehellisempi tietolähde kuin lehti. Jos tuote ei toimi, bloggaaja yleensä sanoo sen. Lehdet taas saattavat kaunistella toimitettua materiaalia suuren mainostajan hyväksi. Tässä kohtaa kannattaa muistaa, että blogi on vain yhden ihmisen mielipide. Bloggaajan kehuma tuote ei välttämättä ole minun mielestäni hyvä.

Blogeissa on lisäksi mahdollisuus seurata ihan oikean ihmisen elämää, löytää samoista harrastuksista kiinnostuneita ihmisiä ja kokea yhteenkuuluvuutta. Esimerkiksi pienten lasten vanhemmat löytävät perheblogeista vertaistukea ja käytännöllisiä vinkkejä arkeensa ja saattavat kokea, että eivät ole yksin pulmiensa kanssa.

Blogi on suuri mahdollisuus, jollaista ei ole koskaan ennen ollut ihmiskunnan historiassa. Kaikilla kirjoitustaitoisilla, joilla on käytössään nettiyhteys, on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin ja alkaa julkaista. Bloggaaminen on muuttanut maailmaa. Emme ole enää ylhäältä annetun tiedon tai mainostajien varassa. Jokainen voi kertoa oman tarinansa ja kertoa, miten asiat oikeasti ovat. Bloggaaminen on joissain maissa vaarallinen harrastus, etenkin jos sattuu arvostelemaan vallanpitäjiä.

Luen blogeja

Blogit ovat viihdyttävää ajanvietettä.

Osa 1: Blogien lyhyt historia

Osa 3: Bloggaaminen ja raha

 

Artikkelikuva: Christian Gonzalez, julkaistu Creative Commons -lisenssillä.

Nainen ja kannettava: Tina Franklin, julkaistu Creative Commons -lisenssillä.