Varma syksyn merkki on opiskelun alkaminen. Kansanopistot tarjoavat kursseja laidasta laitaan, ja aina mukana on muutama koruihin ja kädentaitoihin liittyvä kurssi. Näiden kurssien vuosihinta on kalliimpi kuin muiden, mutta myös tunteja on enemmän. Kun kielten kurssilla istutaan puolitoista tuntia illassa, käsityöluokassa tai korupajassa häärätessä menee melkein koko ilta.
Viime keväänä kävin elämäni ensimmäisellä korukurssilla, ja sain sen aikana tehtyä hopeasormuksen. Hopeakursseja on tänäkin vuonna Kotkan opistossa kahta eri lajia, lisäksi lasihelmikurssi. Tämän päälle tulevat kaikki muut käsityökurssit. Joillekuille lasihelmikurssi varmasti sopii, mutta olen itse sitä lajia koruntekijä, että mieluiten katson Youtubesta opetusvideon tai ostan helmilehden. Haluan nimenomaan tehdä omaa juttuani ihan yksin, se on omaa aikaani jolloin voin olla omassa pikku kuplassani. Näin ollen minulle 114 euron kurssi on kallis, sillä samat ohjeet löytyvät muualta ilmaiseksi.
Mikä sopii minulle, ei välttämättä sovi jollekulle toiselle. Tiedän kokemuksesta, että vähintään puolet huvista on hyvä porukka. Olen nimittäin istunut erinäisiä vuosia lukemassa kieltä, jonka lukemiseen motivaatio ehti vuosien varrella kadota. Kurssi oli syy tavata tutuiksi tulleita ihmisiä, vaihtaa kuulumisia ja rupatella yhdessä hetki. Kotiin tullessa hymyilytti joka kerta. Siinä sivussa tuli varmaan opittuakin jotain.
114 euroa on aika paljon rahaa tavalliselta ihmiseltä iskeä pöytään saman tien, mutta toinen kokonaan toinen juttu on, onko hinta kallis. Jos jokaviikkoinen ilta korutyön ääressä on perheenäidin pako arjesta tai pitää ihmisen niin sanotusti järjissään, summahan on aika pieni hinta siitä henkisestä hyvinvoinnista, jota se tuo.
