Kuva yllä: Ella Hytönen melkein lensi tilanteessa mutta onneksi laskeutui jalat edellä.
Kun aiemmin hyvin hypännyt hevonen kieltää esteellä, eläintenkouluttaja Tua Onnela lähtee ensiksi hakemaan syytä tapahtumalle, ja ensimmäinen rasti on terveysselvitys.
Onnela sanoo, että oireiden ilmaantuessa on tärkeää viedä hevonen tutkittavaksi. Hyvin usein poikkeavan käytöksen syynä on kiputila. Kipu voi olla vatsassa, selässä tai jaloissa. Se voi ilmetä ponnistuksessa tai alastulossa, ja silloin hevonen ei halua hypätä. Voi olla, että syy on jossain muualla, mutta se pitää selvittää. Ilman oikean syyn selvittämistä saatetaan korjata väärää asiaa, ja tilanne ei korjaannu.

Tämän Chibe-ruunan kohdalla syyksi paljastui uveiitti-niminen silmäsairaus, minkä johdosta se ei aina nähnyt estettä kunnolla. Kuva: Petra Westmanin kotialbumi.
Valmentaja Suski Fagerströmille on tullut vastaan tapauksia, jossa aiemmin sujuvasti hypännyt hevonen onkin alkanut kieltäytyä hyppäämästä. Kun on varmistettu, että hevonen on terve, Fagerström alkaa selvittää muita tekijöitä. Hevonen ei halua hypätä, jos hyppääminen on epämukavaa. Ensin kannattaa tarkistaa satulan sopivuus.
– Jos satula painaa, se on herkästi tosi iso kieltojen aiheuttaja, Fagerström sanoo.
Mikäli hevonen ja varusteet ovat kunnossa, epämukavuutta voi aiheuttaa se, että hevosella on hiekkaa vatsassa.
Mikäli hevonen on terve, tilannetta voi alkaa korjata koulutuksen keinoin.
– Jos syy liittyy pelkoon tai epävarmuuteen, tärkeintä on että toistetaan onnistumisia, Onnela tiivistää.
Onnela sanoo tässä yhteydessä eläinkoulutuksen perussäännön: Se, mitä toistetaan, vahvistuu. Onnistumisia toistamalla saadaan hevonen, joka uskoo kykyihinsä selvitä mistä tahansa esteestä. Toistuvia kieltäytymisiä kokeva hevonen uskoo pian, että ei pääse yhdestäkään esteestä yli.
Itseään voi huijata toistamalla ”hyppääminen on kivaa”
Joskus pulma johtuu ratsastajasta. Kyse voi olla siitä, että ratsastaja heilahtaa, ei pysy mukana hypyssä tai ei osaa myödätä ohjilla riittävästi, jolloin hevonen tuntee nykäisyn suupielessään aina yrittäessään hypätä. Nykäisy on paitsi itsessään epämukava, se on myös pidäte, jolloin hevonen tulkitsee että tarkoituskaan ei ollut hypätä tämän ratsastajan kanssa. Aran ratsastajan kohdalla on usein niin, että eteenpäinpyrkimystä ja vauhtia ei ole, jolloin hevosen on vaikea hypätä ja se päättää kieltää. Toisinaan tilanne on ratsastajalle niin tiedostamaton, että sitä on vaikea korjata. Ratsastajan kehosta välittyvä tunnetila voi olla hevoselle tahaton apu, merkki siitä että nyt ei ole tarkoituskaan ylittää estettä.
– Hevonen yhdistää ratsastajan tietynlaiset toimet siihen, että ei hypätä, Onnela sanoo.
Esteratsastus aiheena kiinnostaa Onnelaa, ja hän kertoo imeneensä tietoa aiheista tutuilta esteratsastajilta, valmentajilta ja tiedeartikkeleista, ja yhdistänyt ne sitten kokemuksiinsa eläintenkoulutuksesta. Hänen mielestään eläintenkouluttajan tietotaitoa voisi hyödyntää valmennuksessa enemmänkin. Onnela oli yhdessä vaiheessa innokas esteratsastaja itsekin, kun alla oli hevonen joka nautti hyppäämisestä. Ja jotkut hevoset tosiaan nauttivat. Onnela muistaa Facebookissa vuosia sitten kiertäneen videon, jossa ratsastaja putoaa hevosen selästä ja hevonen hyppii esteitä omin nokkineen. Se ei haluaisi millään antaa ottaa itseään kiinni, sillä se ei malta lopettaa hyppimistä.
Suski Fagerströmin mukaan voi olla niinkin, että ratsastajan tunne tarttuu hevoseen. Ratsastaja voi olla stressaantunut ja ahdistunut. Syvään hengittäminen vatsaan asti lievittää ahdistuneisuutta ja jännitystä.
– Hevoset ovat herkkiä aistimaan ihmisen tunnetilaa ja epävarmuutta, Fagerström sanoo.
Asialle voi tehdä jotain. Fagerström nostaa esiin ihmismielen kyvyn huijata itseään, ja tässä tapauksessa sitä voi käyttää hyväksi. Hänellä on ollut valmennettavia, jotka ovat olleet epävarmoja ja tietämättään jarruttavat esteen edessä. Tällöin Fagerström kehottaa ratsastajaa toistamaan ääneen ”hyppääminen on helppoa, hyppääminen on kivaa” koko kierroksen ajan. Hän kannustaa myös hymyilemään, edes tekohymyä. Jo suupielten kääntäminen hymyyn saa meidät uskomaan, että hyvin menee. Ratsastajan kehonkieli muuttuu, ja hevonen huomaa sen.
– Muutos hevosessa on ihan käsittämätön. Vaikka ratsastaja ei sisimmässään edes usko siihen mitä sanoo, mutta kun sen sanoo ääneen, aivoja voi huijata, Fagerström kuvailee.
Ajatuksesta tulee herkästi itseään toteuttava ennustus. Fagerströmin valmennuksen ajatusmaailmaan kuuluu, että aina tulisi ajatella ”minä onnistun”, sillä jos ratsukko ajattelee negatiivisesti, hän ei todennäköisesti onnistu. Hän kehottaa ratsastajaa ajattelemaan, miten hän haluaa asioiden menevän eikä sitä, mikä kaikki voisi mennä vikaan. Päättäväinen ratsastaja sen sijaan saa hevosenkin uskomaan, että esteestä mennään vaivatta yli.

Suski Fagerström kuvattuna Poni-Haassa vuonna 2018, kun hän piti demoa jännityksen voittamisesta ja vaaratilanteisiin reagoimisesta. Hymy on edelleen herkässä.
Hevosen itseluottamusta voi kehittää arjessa
Aina vika ei ole ratsastajassa. Hevonen voi olla ehdollistunut niin että sen mielestä tietynlaisilla esteillä kuuluu kieltää tai sillä on huonoja kokemuksia tietystä estetyypistä, vaikka okserista tai sarjasta, jossa ratsastajalla oli aikoinaan vaikeuksia pysyä mukana. Ehdollistumaa on tavallaan sekin, että hevosen värinäöllä on hankala hahmottaa tietynlaista estettä, ja ne kolahtavat jalkoihin muita useammin. Toki on mahdollista, että alkava vaiva näkyy ensin tietynlaisilla esteillä ja laajenee kivun pahetessa totaalikieltäytymiseksi.
Säikähtäessään hevosen aivot toimivat niin, että ne panevat muistiin kaiken, mitä sillä hetkellä on ollut näkyvissä. Sillä tavalla hevoseläimet luonnossa oppivat kerrasta välttämään tiettyjä asioita. Tällainen tilanne käy esimerkiksi siten, että hevosen lähestyessä estettä jonkin tolpan takaa ilmestyy ihminen säikäyttäen hevosen. Hevonen yhdistää näkemänsä esteen pelästymisen tunteeseen.
Epävarma hevonen, joka vaikuttaa siltä että se ei luota omiin kykyihinsä eikä ratsastajan kykyihin, hyötyy Onnelan mukaan rohkeusharjoituksista. Rohkeusharjoituksissa hevosta rohkaistaan arjessa siihen, että se tutkii kaikkea sitä, mikä herättää epäluuloja. Harjoitukset eivät ole mitenkään ihmeellisiä, vaan tarkoittaa että hevoselle annetaan aikaa ja vapautta tutkia kaikkea, ja kehutaan kun se lähestyy jännittäviä kohteita.
Onnela mainitsee tutkija ja esteratsastaja Angelo Telatinin tutkimuksen. Telatin on selvittänyt hevosen tutkimiskäytöksen vahvistamista. Siinä hevosta rohkaistaan tutustumaan outoihin kappaleisiin, jännittävien kohteiden omaehtoisesta lähestymisestä palkitaan. Telatin on kehittänyt tieteellisen tiedon pohjalta kurssin, jossa hevosesta kuoritaan varma hyppääjä. Telatinin sivuilla Building the showjumper -kurssia mainostetaan niille, jotka haluavat rakentaa hyvän pohjan nuorelle estehevoselle tai antaa itseluottamusta aikuiselle hevoselle, joka tarvitsee sitä lisää.
Onnelan mukaan Telatinin tutkimuksessa merkittävää oli, että saatuaan tutkia vieraita kappaleita hevoset oppivat yleistämään tutkimiskäytöksen niin, että ne suhtautuivat uteliaasti uusiin tilanteisiin. Ajan myötä niille riitti vähempi puhina ja ne suurin piirtein vain vilkaisivat uusia kohteita. Niinpä esteratakin oli hevosille lopulta ihan vaan yksi uusi juttu muiden joukossa.
Onnela antaa käytännön vinkin, että hevosen kanssa voi käydä kävelemässä esterataa, antaa sen katsella ja tutkailla ja vaikka esitellä sille maastoesteitä. Kun hevonen on terve ja kyse on siitä, että se jännittää tietynlaisia esteitä, niiden ylittämisestä voi palkita.
– Epävarman hevosen kohdalla on tärkeää, että vaalitaan sen onnistumisen ja pystyvyyden tunnetta, Onnela sanoo.
Itseluottamuksen vaalimiseksi on hyvä, että jo ensimmäisen kiellon kohdalla tehtävää helpotetaan.
Moni ymmärtää kyllä palkita varsaa tai nuorta hevosta irtohypytysradan päätteeksi, mutta vanhempien hevosten kohdalla tapa on jostain syystä harvinaisempi.
Valmentaessaan Fagerström puuttuu nopeasti siihen, että kieltoja ei tulisi enempää. Jos näyttää siltä, että tehtävä on ratsukolle tänään liian vaikea, Fagerström nopeasti helpottaa tehtävää. Hän ei halua, että ratsukko jää toistamaan ongelmia ja alkaa turhautua. Mieluummin hän palaa nopeasti siihen korkeuteen, jossa hyppy kulkee luottavaisesti. Seuraavalla kerralla voi katsoa uudelleen, miltä hyppääminen tuntuu.
– Se voi hevosellakin olla päivästä kiinni, Fagerström sanoo.
Katse ylimpään puomiin, raippa käteen ja kevyt istunta
Fagerströmillä on ihan käytännön vinkki onnistumiseen. Estettä lähestyessä kannattaa katsoa ylintä puomia, ja siihen saavuttaessa katse käännetään esteen yli. Tällöin ei katse ole maassa esteen juuressa.
Jos hevonen menee esteestä ohi, Fagerströmin mielestä on tärkeää että se korjataan saman tien.
– Näen liian harvoin, että hevosta korjataan vaan helposti laukataan kentän ympäri ja yritetään uudestaan. Taas menee ohi ja taas tehdään kierros. Hevoselle sanotaan näin, että ei se haittaa, esteestä voi mennä ohi.
– Jos hevonen on mennyt oikealta ohi, se pysäytetään heti ja käännetään vasemman kautta lähtöpisteeseen.
Hevosen kanssa voidaan vähän katsoa estettä niin että se näkee sen kunnolla molemmilla silmillä eli muutaman metrin päässä esteestä. Toinen hyvä vinkki on laittaa raippa siihen käteen, jolta puolelta hevonen on mennyt esteestä ohi. Raipalla voi kevyesti koskettaa estettä lähestyttäessä kuin muistuttaen ”minulla on sitten tämä raippa tässä kädessä”.

Ohimenokin lasketaan kielloksi. Raippa siihen käteen, jolta puolelta hevonen meni viimeksi ohi, neuvoo Suski Fagerström.
Toinen tärkeä käytännön asia on, että ratsastajan pitää malttaa antaa hevosen tehdä työnsä, odottaa kunnes hevonen lähtee hyppyyn. Jos ratsastaja alkaa hypätä ennen hevosta, se tarkoittaa että ratsastaja siirtää painoaan hevosen kaulalle ja hevosen on vaikea hypätä.
Kokemattomien ratsastajien estetunneilla Fagerström teettää paljon kevyen istunnan harjoituksia. Kun ratsastajan paino on jaloilla, se häiritsee hevosen työskentelyä vähiten, ja ratsastajan on helpompi seurata hevosen liikkeitä kehollaan.

