Kristian Nyman, lempinimeltään Kicki, on tehnyt ratsastuksen parissa yhtä ja toista liki 70 vuotta kestäneen ratsastusuran aikana. Hän on kilparatsastuksen ohella ollut alusta asti Helsinki Horse Show’ssa mukana ja toiminut liiton eri tehtävissä. Häntä kutsutaan myös Ypäjän pelastajaksi.

Nymanin ratsastusura on paisunut myyttisiin mittoihin niin että hän on saanut korjata faktoja kyllästymiseen asti.

– Usein väitetään, että minulla on mitali tai mestaruus SM-tasolla kaikissa kolmessa olympialajissa. Tämä ei pidä paikkaansa. Minulla on kahden lajin SM-mitali, sillä kouluratsastuksessa on vain neljäs sija. Kolmas mitali on maastoratsastuksesta, joka ei ole olympialaji.

Tilastot paljastavat, että Nymanilta löytyy seniorien suomenmestaruus kenttäratsastuksessa vuodelta 1971 ja esteratsastuksen SM-pronssi vuodelta 1972. Kumpikin mitali tuli hevosella nimeltä Lock.

Nymanin resepti: Jalostus, Nations Cupit ja hyvä perusopetus

Nyman on selvästikin pohtinut Suomen esteratsastuksen asioita. Se pitäisi saada nostettua kansainväliselle tasolle niin että meillä olisi arvokisajoukkue.

– Luulen, että ainoa toimiva tie olisi osallistua Nations Cupeihin ja nousta siellä. Ei olisi edes toivottavaa nousta superliigaan näillä resursseilla, mitä meillä on.

Nymanin aktiiviuran aikoina Suomi ja Ruotsi kamppailivat tasaväkisesti kilpailuissa, sen jälkeen Ruotsi nelisti ohi. Nymanin mukaan Ruotsin nousu perustuu jalostuksen kehittämiseen ja joukkueeseen.

– Ruotsissa on ihan eri hevosmäärä kuin meillä. On hyvä tammakanta ja on sitä massaa, josta voi nousta huippuyksilöitä. Ruotsi tähtäsi koko ajan joukkuekilpailutoimintaan.

– Jos olet mukana Nations’ Cupissa, on helpompi päästä mukaan isoihin kisoihin. Yksilöratsastajalle se on erittäin vaikeaa, koska hyviä yksilöitä on niin paljon. Ruotsalaiset pääsivät tätä kautta isoihin kisoihin mukaan.

Sibon-Fredricson

Ruotsi tuli ja meni ohi. Peder Fredricsonin mukana Helsingissä 2017 oli Sibon.

Nyman korostaa Helsinki Horse Show’n merkitystä, sillä se on ainoa tekijä, joka pitää Suomen ylipäätään maailman ratsastuskartalla. Tapahtuma on aina löytänyt uomansa ja voinut jatkaa vuodesta toiseen. Kun yhden paikan kanssa tie on noussut pystyyn, on löytynyt toinen ratkaisu. Mikään niistä ei ole täydellinen, koska tiloja ei ole suunniteltu ratsastuksen tarpeisiin.

Nyman sanoo, että ratsastuksenopettajien merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Tehtävässä tarvitaan erityisesti kanssakäymis- ja opetustaitoja. Hevosen kouluttaminen tulee vasta sen jälkeen.

– Ratsastuskoulusta aloittavat nekin, joista tulee aikanaan menestyneitä kilparatsastajia. Ratsastuksenopettaja on kaiken kulmakivi. Kun sitä tasoa saadaan nostettua, se näkyy melkein heti kilpakentillä.

Tason nostamiseksi pitäisi aluksi tuoda valmentaja ulkomailta. Tarvitaan tarpeeksi kiinnostava valmentaja, että saadaan riittävä joukko valmennettavia paikalle.

– Suomessa on sellainen kummallinen käsitys, että ulkomailta tullut valmentaja on parempi. Alkuun tarvitaan Euroopasta tuotu vetoapu, jonka pitää tietysti olla hyvä, että hommassa on järkeä.

Ypäjän pelastajan nimen Nyman sai 1990-luvulla. Pahimman laman aikaan Ypäjän hevoskylä oli huonoissa kantimissa. Siellä oli valtionsiittolan rakennuksia, hevostalouden oppilaitos ja Ratsastajainliiton rakennuskantaa iloisesti sekaisin samalla mäellä. Ratsastajainliiton puheenjohtajana tuolloin toiminut Nyman lähti ajamaan sitä, että Ypäjästä pitäisi tehdä yksi hevosalan keskus, jossa kaikki eri toimijat ovat osallisina.

– Protesteja tietysti tuli, oli se melkoinen vääntö. Kävimme eduskuntaa myöten ajamassa asiaa, ja lopulta saimme onneksi aikaan toimivan ratkaisun.

Pyöreä työhevostamma sytytti ratsastuskipinän

Maatilan poika Nyman on sitä ikäluokkaa, jonka kotona oli hevosia, ja niiden selkään kiivettyään ratsastus jäi osaksi elämää.

– Ensimmäinen ratsuni oli suomenhevonen, työhevonen, ja sen nimi oli Pirkko. Se oli kiltti, rauhallinen ja pyöreä ruunikko tamma.

Ratsastustunnit alkoivat Ruskeasuolla 10-vuotiaana. Vuosi oli 1954. Poika olisi halunnut ratsastamaan jo aiemmin, mutta siihen aikaan oli käytössä 10 vuoden alaikäraja. Opetushevosten joukossa ei ollut poneja, vain isoja hevosia, joiden käsittely ei aina ollut helppoa. Vielä 1990-luvulla saattoi törmätä käsitykseen, että ratsastus ei tee kasvavan lapsen ruumiilliselle kehitykselle hyvää.

– Ruskeasuo oli niitä harvoja siviiliratsastuskouluja, joita Suomessa oli. Sieltä sai todella hyvän peruskoulutuksen, Nyman muistelee.

Tallia piti tuolloin Karl Oskar Andersson-Blondyx (1894-1958), joka on yksi Keskustallin perustajista. Keskustalli perustettiin vuonna 1929, ja Andersson-Blondyx johti sitä vuoteen 1958. Sen jälkeen talli siirtyi leskirouva Maire Andersson-Blondyxin johtoon ja hänen jälkeensä työtä jatkoi heidän tyttärensä Piiu Paloheimo. Nykyään Keskustallin ohjaksissa on Oskarsson-Blondyxin tyttärentytär Maija Pakarinen. Tarina kertoo, että Andersson-Blondyx oli syntyjään ”pelkkä” Andersson, ja oli renkinä kartanossa nuorena. Blondyx oli hevonen, jota renki Andersson hoiti, ja hän päätti liittää sen sukunimeensä.

75-vuotias Nyman ratsastaa edelleen omalla hevosellaan melkein joka päivä, mutta ratsastuskilparadoile hän ei kaipaa. Nyman kertoo ratsastaneensa kilpaa viimeksi vuonna 1996.

– Siinä meni aina koko viikonloppu. Niin kauan kuin oli useampi hevonen, joilla saattoi hypätä kunnon luokkia, se oli kivaa.

”Kunnon luokiksi” Nyman laskee vähintään 150 cm luokat. Ratsastuksen ohessa ja jälkeen urheilullinen mies on toteuttanut kilpailuviettiään ainakin purjehduksessa, golfissa, pikaluistelussa ja alppihiihdossa. Ratsastus on näistä kuitenkin ollut kiehtovin.

Kristian Nyman hevosella Rudora Tampereella vuonna 1988,

– Ratsastuksessa kiehtoo se, että sulla on elävä olento, jonka toimintaan sun pitää mukautua. Sitten kun pääsette siihen tilanteeseen, että ymmärrätte toisianne, kaikki nousee ihan uudelle tasolle, Nyman innostuu.

– Siinä pitää oppia ensin tuntemaan hevosen liikkeet ja oppia tietämään, milloin antaa apu ja milloin pitää istua hiljaa. Väärällä hetkellä annettu apu vaikeuttaa hevosen suoritusta ja silloin homma ei toimi.

Nykyisessä hevosessa on sen verran kapasiteettia, että hän antoi hyvän hevosen oululaiskilparatsastaja Sonja Mäkelän käyttöön viime kaudella.

 

Mannerheim, ratsumies

Mannerheimin kavionjäljissä Kiinaan

Kun Nymanista on kyse, yhtä aihetta ei voi ohittaa, nimittäin hänen ratsastusretkeään Silkkitietä pitkin Mannerheimin kavionjäljissä. Se oli haave, jota Nyman oli kypsytellyt nuoresta asti ja eläkkeelle päästyään päätti toteuttaa sen. Ihan pienestä retkestä ei ollut kyse, sillä kilometrejä satulassa kertyi noin 6500 ja aikaa meni vajaa vuosi. Kaveriksi retkelle hän sai Tony Ilmonin, joka oli silloin ratsastanut vasta viisi vuotta ja oli 10 vuotta Nymania nuorempi.

– Nousimme ratsaille Kirgistanin Ošista, tasan samasta paikasta kuin Mannerheim tasan sata vuotta aiemmin. Mannerheim tuli siihen pisteeseen asti junalla ja laivalla, jatkoi siitä hevosella. Mannerheim ei itse asiassa ratsastanut Pekingiin asti, mutta me ratsastimme.

Nymanin ja hänen toverinsa tavoite oli ratsastaa Pekingiin asti Maon kuvan alle, ja sinne asti hän pääsikin, mutta ei edemmäs. Taivaallisen rauhan aukiolla erikoinen ratsastava suomalaiskaksikko nimittäin pidätettiin aukiolla.

Nyman kiintyi matkalla urheisiin hevosiinsa niin että olisi halunnut tuoda ne Suomeen.

– Kiinasta ei saa tuoda hevosia Suomeen joten yritimme löytää ratkaisun siirtämällä hevoset ensin Kazakstaniin josta pääsimmekin sopimukseen kazakstanilaisten kanssa mutta siirto sinne ei koskaan toteutunut.

 

Mannerheimin kuva: William. Julkaistu Creative Commons -lisenssillä.