Maastossa voi tulla vastaan mitä vain. Pyhtäällä Hempyölin tallilla ratsastava Anna Sergejeff tuntee tallin maastot kuin omat taskunsa. Hän on kolunnut niitä jo kymmenen vuoden ajan ja nyt hän vetää maastotunteja ratsastuskoulussa.

Hempyölin tallilla järjestetään kesäisin pari perusmaastotuntia kuukaudessa, sen lisäksi maastoillaan leirellä ja järjestetään teemaretkiä. Tallilla on panostettu turvalliseen maastoiluun siten, että Sergejeff lähtee kokemattomampien maastoilijoiden mukaan jalan ja kertoo, miten siellä kuuluu toimia.

Tässä Anna Sergejeffin ohjeet turvalliseen maastoiluun.

Alamäki. Isoja alamäkiä ei ravata eikä laukata, sillä nurinmenon riski kasvaa vauhdin myötä. Mitä jyrkempi mäki, sitä hitaampi askel. Ratsastaja helpottaa hevosen tehtävää nojaamalla taakse ja pitämällä napakan tuntuman, joka tukee hevosta alamäessä. Kaikin tavoin tulee välttää painon keräämistä eteen ja alas.

Alamäki

Takakeno ja napakka ohjasote auttavat ponia alamäessä.

Auto, mopo, polkupyörä. Ratsukon kuuluu kulkea yleensä tien oikeaa reunaa. Jonon viimeisen ratsastajan on hyvä pitää silmät ja korvat auki siltä varalta, että takaa tulee auto tai tapahtuu jotain muuta huomionarvoista. Heti auton havaittuaan ratsastajan kuuluu huutaa ”auto” tai ”auto takaa”. Muiden jonossa kulkevien tehtävä on viedä viestiä eteenpäin niin että kärkihevosen ratsastajakin tietää olla varuillaan. Tarvittaessa autoa pyydetään käsimerkeillä pysähtymään. Kapealla tiellä hevonen ohjataan pientareelle ja autoilijaa pyydetään menemään ohi niin kaukaa kuin mahdollista. Jos tie on niin kapea, että auto ei mahdu ohi, ratsukon pitää kääntyä ympäri ja väistää lähimmässä sopivassa kohdassa. Ratsastajan olisi hyvä tuntea maastot niin hyvin, että hän tietää heti, missä on lähin väistökohta. Jos metsätien laidassa on auto pysäköitynä, on kohtalaisen varmaa, että metsässä liikkuu marjastaja tai sienestäjä, joka voi pompata jostain yllättäen esiin. ”Polkupyörät ovat siitä petollisia, että ne saattavat tulla tosi kovaakin ihan äänettömästi”, huomauttaa Sergejeff.

Kallio. Silokalliot ovat liukkaita kavion alla, joten kallioisen kohdan yli ei pidä ratsastaa, jos sen vain voi kiertää. Myös vanha, kovaksi littaantunut asvaltti voi olla rautakengille liukas.

Katse. Valpas ratsastaja pitää koko ajan ympäristöään hieman silmällä. Katse on suunnattuna kauas eteen, mutta välillä on hyvä vilkaista taakse ja varmistaa, että takana kaikki ovat mukana ja porukka kasassa. Jos joku jää muista jälkeen eikä vetäjä heti huomaa, ratsastajan kuuluu huomauttaa asiasta kuuluvalla äänellä: ”Odottakaa!”

Kevyt ravi. Maastossa ravataan aina kevyttä ravia. Pidemmillä ravipätkillä kevennystä voi välillä vaihtaa.

Kärkihevonen. Maastoon lähtiessä on hyvä käyttää hetki sen miettimiseen, mikä hevonen pistetään kulkemaan jonon kärjessä. Kärkihevosen tulisi olla kaiken nähnyt lehmänhermo, joka ei jää turhia kyttäilemään vaan menee yli silloista, eikä välitä tuon taivaallista juuri mistään. Aremmat tulevat kyllä perässä. Kärkihevonen ei saisi olla porukan nopein juoksija, sillä laukatessa sen on hyvä olla se, joka hillitsee menoa. Kuuminkin hevonen pysähtyy yleensä ohitettuaan kärkihevosen, sillä se ei halua luopua lauman tarjoamasta turvasta. Kärkihevoseksi pitää valita sellainen, josta löytyy jarrut joka tilanteessa, jolloin tilanne saadaan tarpeen tullen rauhoitettua ja hevoset pysäytettyä.

Jonossa-hiekkatiellä

Kärjessä kulkeva Melli on kaiken nähnyt ponimummo ja sopiva vetoponi. Sen iäksi kerrottiin vähintään 27 vuotta. 15 vuotta sitten sen saapuessa tallille syntymävuodesta ei ollut tietoa, eläinlääkäri arvioi sen iäksi tuolloin 12-15 vuotta.

Laukka. Maastossa laukkaaminen on useimpien hevosten mielestä kivaa. Laukkapätkien jälkeen kuuluu yleensä aikamoinen pärske ja pörinä, kun hevoset sanovat toisilleen ”kyllä oli kivaa!” Laukkaa mennään kevyessä istunnassa ja lyhyellä ohjalla. Ennen kuin tunnet hevosen hyvin, sen kanssa ei kannata laukata kotiinpäin. Hevosilla on yleensä muutenkin kiire kotiinpäin, jolloin vauhti saattaa riistäytyä käsistä.

Lenkkeilijät. Ihmisiä kohdattaessa ratsastajan tulee tervehtiä kohteliaasti, ja ohittaa vastaantulija käynnissä kunnon välimatkan päästä. Vaikka hevonen olisi kuinka kiltti, vastaantulija saattaa pelätä hevosia. Jos kyseessä on koiranulkoiluttaja, koiraa ohittaessa kannattaa olla hieman varuillaan ja pitää ohjat hyvin kädessä, sillä koira saattaa alkaa haukkua, kun hevonen on kohdalla.

Pelottavat yllätykset. Pysy tyynenä. Mitään asioita ei kannata panikoida etukäteen, mutta on hyvä pitää mielessä, että yllättäviä tilanteita voi tulla eteen. Jos hevonen alkaa tuijottaa jotain kohdetta, se saa katsoa, mutta olisi hyvä jos kulku pysyisi normaalina, tarvittaessa muistuttaa pohkeilla ”no niin, menehän nyt”. Se, mitä ei pidä tehdä, on käyttää raippaa, sillä hevosen ei haluta yhdistävän raipan kosketusta pelottavien kohteiden näkemiseen. Raippa voi olla mukana, mutta sitä tulee käyttää vain pakottavassa tilanteessa, silloin kun hevonen on saatava välttämättä tottelemaan. Paras tapa päästä ohi hankalasta tilanteesta on mennä rohkeamman hevosen perässä, jos sellainen on mukana. Puupinot ja isot kivet ovat yleensä kohtia, joita hevonen jännittää, koska niiden takana saattaa ehkä vaania jotain kauheita petoja. Ratsastajalta vaaditaan sen erottamista, milloin hevonen pelkää jotain tilannetta oikeasti ja milloin se vain epäröi.

Tässä kohtaa Sergejeff kertoo omalle kohdalleen osuneen sattumuksen, joka kuvastaa sitä, että kotitallilta poispäin mennessä maailma on hevosen mielestä paljon pelottavampi kuin paluumatkalla. Hän ratsasti hevosineen muinoin lähitallin maneesille valmennukseen. Menomatkalla vastaan tuli äiti lastenvaunujen kanssa. Hevonen oli sitä mieltä, että lastenvaunut syövät pieniä hevosia ja siitä ei voi millään kulkea ohi. Paluumatkalla hevosella oli kiire kotiin. Jostain syystä samat lastenvaunut tulivat vastaan myös paluumatkalla, tällä kertaa mukana oli myös kaksi koiraa, jotka alkoivat haukkua hevosen nähtyään. Hevonen ei kiinnittänyt koko retkueeseen mitään huomiota vaan oli paljon huolestuneempi siitä, syövätkö kaverit kotona hänenkin iltaheinänsä.

Keskellä-tietä

Tienomistajien toive on, että hevoset kulkisivat keskellä tietä. Siinä on sitä paitsi mukavampi hevosen kävellä.

Reitit. Hevoset oppivat reitit hyvin äkkiä, tietävät missä on laukkasuora, missä talossa asuu koira ja missä on aina pakettiauto pihalla. Tutut reitit ovat oikeastaan pahimpia siinä mielessä, että jonkin asian muuttuminen voi olla hevoselle kauhea järkytys. Hempyölissä reittejä kuljetaan eri suuntaan aloittelijoiden kanssa kuin kokeneiden kanssa, jotta hevosille ei tulisi hinkua laukata aloittelijoiden kanssa kohdassa, jossa ne pääsevät kokeneempien kanssa päästelemään.

Rentous. Ratsastajan tulee istunnallaan viestiä hevoselle, että tilanne on rento ja mukava. Jännittyneesti istuva ratsastaja saa hevosen miettimään, onko tilanteessa kenties jotain vaarallista. Maastossa käyntiä kulkiessa ohja saa olla hieman pidempi kuin kentällä ratsastaessa. Se saa olla sen verran löysä, että hevonen tulkitsee tilanteen lepokäynniksi ja rennoksi tilanteeksi, mutta kuitenkin niin, että ratsastaja saa sekunnissa otettua ohjat, jos tarve tulee. ”Hieman löysä ohja, mutta sellainen, että ratsastaja pystyy heti reagoimaan”, määrittelee Sergejeff. Ravia ja laukkaa mennään lyhyellä ohjalla.

Taitotaso. Maastossa mennään kokemattomimman ratsukon mukaan. Jos joku ei tunne voivansa laukata, silloin kukaan ei laukkaa. Kevään ensimmäisille maastotunneille kokemattomia maastoilijoita ei oteta, sillä hevoset saattavat olla hieman innoissaan päästyään ulos luontoon.

Tiedonkulku. Tärkein turvallisuustekijä on tiedonkulku eli muut tietävät mitä sinä aiot tehdä ja sinä tiedät, mitä kaverit aikovat tehdä. Tiedonkulkua tarvitaan esimerkiksi silloin, kun joku jää jälkeen, vaihdetaan askellajia tai havaitaan auto. Sergejeff neuvoo oppilaitaan välittämään viestin aina kuuluvalla äänellä kärjestä hännille ja takaisin. ”Ratsastuskoululenkeillä raviin tai laukkaan lähdetään vasta, kun viestin on kulkenut perälle asti ja perältä eteen on kuitattu ’ok’ tai ’valmis’”, kertoo Sergejeff.

Tiellä kulkeminen. Ratsukko rinnastetaan ajoneuvoon, joten sen kuuluu maantiellä kulkea tien oikeaa laitaa. Hiekkatiellä maastossa on hyvä huomata pari seikkaa: maanomistajat usein toivovat, että hevoset eivät kulkisi pyörien urissa vaan keskellä, lisäksi hevosen on hieman mukavampi kulkea keskellä tietä, missä maa ei ole tamppaantunut kovaksi.

Poni-keulassa

Tien ylittäminen. Toisinaan on tarpeen vaihtaa puolta. Vilkkaan tien ylittäminen porukalla käy nopeimmin niin, että kaikki ylittävät tien omalta kohdaltaan vähän samaan tapaan kuin hevoset ratsastustunnin jälkeen menevät kaartoon. Neljän tien risteyksestä suoraan yli jatkettaessa kuljetaan tietysti peräkkäin tai parijonossa kukin vuorollaan risteyksen yli. Tien ylityksessä on huomioitava, että ikinä ei saa päästää syntymään tilannetta, jossa osa hevosista on eri puolella tietä kuin muut, ja autot kulkevat hevosten välistä. Tarvittaessa autot pysäytetään käsimerkein.

Samaan-aikaan-tien-yli

Kaikki vaihtavat puolta, kun korvanapeista kuuluu komento.

 

Jonossa-tien-yli

Anna Sergejeff valvoo, että letka ei katkea ja seisoo tiellä valmiina autojen varalta.

Traktori, puimuri ja kuorma-auto. Kun maastossa tulee vastaan traktori, ei kannata edes lähteä yrittämään ohitusta vaan on parempi väistää metsään tai sivutielle, kuten auton kanssakin toimitaan. Jos tien molemmin puolin on ojat, ratsukon kuuluu palata takaisinpäin, kunnes sopiva väistöpaikka löytyy. Traktorin mennessä ohi hevonen käännetään niin, että se näkee traktorin koko ajan. Tähän on kaksi syytä. Ensiksi hevonen pelkää vähemmän, kun se näkee pelottavan äänen lähteen. Toiseksi, kun sen turpa on kohti traktoria, se ei ainakaan säntää eteenpäin täyttä vauhtia, minkä se voisi tehdä tilanteessa, jossa sen takana on äänekäs traktori ja edessä vapaa tila.

Turvaväli. Sopiva turvaväli on tavallisesti yksi hevosenmitta. Hevoset yleensä kertovat, mikä on riittävä etäisyys. Jos edellä menevä hevonen uhkailee, olet liian lähellä. Samassa laumassa tarhaavat hevoset voivat kulkea hyvinkin tiiviissä porukassa, ne ovat silloin jo ratkoneet riitansa vapaa-ajalla.

Vastaantuleva hevonen. Suosituilla maastoreiteillä saattaa tulla vastaan muita ratsukoita. Ne kannattaa ohittaa kunnollisen välimatkan päästä, missään nimessä ei pidä pysähtyä vaan ratsastaa ripeästi ohi, vaikka selässä olisi naapurin Tiina. Muutama ystävällinen sana riittää. On hyvä myös ilmoittaa, jos itsellä on ori tai kiimassa oleva tamma, ja jättää vielä vähän enemmän rakoa.

Ylämäki. Viimeinen kohta Sergejeffin maastoilun aakkosissa on Y niin kuin ylämäki. Ylämäessä ratsastaja istuu kevyessä istunnassa eli seisoo jalustimilla ja nojaa eteenpäin, jolloin hevosen on helpompi kiivetä mäkeä. Ratsastaja voi ottaa tukea harjasta – mitä jyrkempi mäki, sitä lähempää korvia voi harjaan tukeutua. Ohjat ovat löysällä, jotta hevonen pääsee ojentamaan kaulaansa ja tasapainottamaan sillä itseään. Mäkiä ylöspäin voi laukata tai ravata. Silloin on huomioitava, että etäisyydet säilyvät.

Ylämäki-etunoja