Kevätpuolella blogini sai yhteydenoton tallinpitäjältä, joka oli harmissaan SRL:n päätöksestä luopua hevostaitomerkkipinsseistä. Hän veti keväällä taitomerkkiryhmää ja liitolla ei ollut riittävää määrää merkkejä kaikille. Toiset saivat pinssinsä, toiset jäivät ilman. Tallinpitäjää suututti lasten puolesta, mutta hän oli voimaton tilanteessa. Hän oli huolissaan myös siitä, millaisen signaalin pinsseistä luopuminen lähettää. Hevostaidot ovat tärkeitä, ja niiden harjoittelua tulee tukea kaikin keinoin.

Pinssi on tärkeä, konkreettinen muisto suorituksesta. Pienen epävirallisen kyselyn perusteella moni pinssin aikoinaan suorittanut kertoi, että pinssillä on arvoa. Jotkut ovat säilyttäneet sitä jopa 20 vuotta ja se on edelleen tallessa.

Vilkaisu SRL:n sivulle kertoi, että 12.6.2018 julkaistun tiedon mukaan liitto olisi luopumassa pinsseistä. Tiedotteessa sanottiin, että nykyiset pinssit käytetään loppuun ja uusia ei tilata. Otin yhteyttä liittoon ja kysyin tilannetta. Olin hieman yllättynyt, kun sähköpostiini vastannut henkilö ei tiennyt tällaisesta tekstistä, ja kävi poistamassa väärän tiedon. Isotkin laivat voivat kääntyä, kun jäsenet niin toivovat.

Pinssit-loppuneet

Pinssit ehdittiin jo julistaa menneen talven lumiksi. Virheelliseksi osoittautunut tieto ehti olla nettisivulla vuoden ajan. Kuvakaappaus SRL:n sivulta 18.6.2019.

Kyllä niitä saa!

Anna Wessman, Ratsastajainliiton lasten ja nuorten toiminnan koordinaattori kertoo, että pinssit olivat loppu liiton varastolta, mutta nyt saa taas. Pinssin mukana tulee tuttuun tapaan diplomi.

– Nettisivulla ollut vanhentunut ja virheellinen tieto on nyt oikaistu.

Hän on samaa mieltä siitä, että pinssit ovat tärkeitä. Hänen kantansa on, että SRL ei missään nimessä aio hukata seuraavan sukupolven hevostaitoja yhden pinssin takia. Liitossa on halua tukea ja kannustaa kasvavaa sukupolvea hevostaitojen oppimiseen.

– Hevosharrastuksessa on tärkeää ymmärtää hevosta eläimenä ja sen käytöstä. Se on kaikkien etu ja lisää niin hyvinvointia kuin turvallisuuttakin, sanoo Wessman.

 

Mikä hoitomerkki?

SRL:n jäsenseuran jäsen voi suorittaa hevostaitomerkin joko ratsastuksessa tai hevosen hoitamisessa. Hoitomerkkejä on seitsemän: minimerkki, perushoitomerkki, hoito I ja hoito II, lääkintä, ruokinta ja maastakäsittely. Ratsastusmerkkejä on 11 erilaista eri tasoille. Merkkiin vaadittavat asiat opiskellaan ryhmässä, opintomateriaali tulee liitolta. Siihen kuuluu sekä teoriaa että käytännön harjoituksia. Merkkisuoritusta varten pitää läpäistä sekä kirjallinen että käytännön koe. Pinssi maksaa 5 euroa, ja sen mukana tulee diplomi. Suoritukset näkyvät jäsenkortissa. Merkkisuoritus ei vanhene.