Spektroliitti on Suomen merkittävin korukivi. Kirkkain spektroliitti esiintyy Lappeenrantaan kuuluvalla Ylämaalla, haaleampaa tavataan Mäntyharjulla. Spektroliitti on labradoriitti-nimisen kivilajin kaunein värimuunnos ja labradoriitti taas kuuluu maasälpiin. Tarinan mukaan spektroliitti löytyi kesällä 1940, kun Ylämaalta louhittiin kiveä Salpalinjaa varten. Se on kivilaji, joka esiintyy muiden kivien seassa samaan tapaan kuin turkoosi. Nimensä se on saanut siitä, että se loistaa spektrin väreissä. Ylämaalle se on tärkeä kivi, koska sillä on työllistävä vaikutus. Ilman spektroliittia ei olisi Ylämaan korukivikäsityöläisiä ja suomalainen korukiviteollisuus olisi paljon köyhempää.
Louhittaessa spektroliittia irti kalliosta irrottajan on hyvä osata asiansa, sillä kivi lohkeilee helposti ja sen värit tulevat esiin vain, jos se on oikein hakattu. Kostea kivi heijastaa värit paremmin, joten ne löytyvät helpoiten sateen jälkeen, kun kallion pinta on vielä märkä. mutta aurinko alkaa jo tulla esiin. Kuivana hiomaton kappale ei näytä juuri miltään, se on vain tumma möhkäle. Pääsimme Ylämaan Mystiquen järjestämään kivihiontapäivään kokeilemaan oman spektroliittikorun tekoa.
Asiakirjasalkun kokoinen lohkare sisältää suuren spektroliittiesiintymän.
Kuvassa kaikki kivet ovat hiomatonta spektroliittia. Kuivana kivi näyttää vain mustalta; märkänä ja valon osuessa sopivasti sen värit tulevat esiin.
Kappale on valittu ja työstö voi alkaa. Kivi on vasta suorakaiteen muotoinen, rosoreunainen kappale. Ensin mietin, minkämuotoisen haluan tehdä, sitten alan työstää rosoja pois hiomakivellä. Ensimmäisellä kivellä pyritään saamaan haluttu muoto pääpiirteissään esiin ja poistamaan kiven sahauksessa syntyneet jäljet.
Hiomakarkuuksia on neljä, joista kolme hioo ja neljäs kiillottaa. Pyörivissä kivissä kulkee koko ajan vesi mukana. Toisessa kivessä etsitään korulle viittä vaille valmis muoto. Kolmannella hiomakivellä hiotaan pois edellisten hiontapyörien jättämät jäljet. Kolmas vaihe on hitain, sillä hiomakivi on hyvin sileä, jotta se ei söisi kiveä liikaa vaan viimeistelisi. Kivien hionta käsityönä on säilynyt melko samanlaisena jo pitkään. Spektroliitti on melko haurasta, meille muistutettiin välillä, että kiveä pitää kohdella hellävaroen työstämisen aikana ja sen jälkeen. Joskus on käynyt niin, että kivi on lohjennut hiomisen aikana.
Toisen vaiheen jälkeen kivi alkaa jo näyttää hyvältä, mutta hiomakiven kulmikkaita jälkiä on selvästi näkyvissä.
Kolmannessa vaiheessa kivi hiotaan puolikiiltäväksi.
Neljäs pyörä kiillottaa kiven tinatuhkan avulla.
Kiviin oli mahdollista kiinnittä taustalla vaneritappi, josta saattoi pitää kiinni hiomisvaiheessa. Hiominen onnistui kuitenkin ilmankin.
Lähteet:
Rupert Hochleitner: Jalokivet ja korukivet
