Iisisti otetut kädentaitomessut

Kevään kädentaitomessut ovat aina hieman vaatimattomammat verrattuna marraskuiseen pursuavaan värileikkiin, ja niin oli asia tälläkin kertaa. Villamyssyt ja muut käsityöt nyt vain istuvat paremmin pimeään vuodenaikaan. Näytteilleasettajia oli selvästi vähemmän. Näytteilleasettajien pienemmällä määrällä oli oma hyvä puolensa: nyt osastoihin ehti tutustua paremmin. Pysähdyin jokaisen messuosaston luona katsomaan, monessa paikassa ehdin jutellakin kädentaitajan kanssa. Kiireetön tunnelma oli omalla tavallaan oikein mukava kokemus, eikä sen jälkeen ollut aivan uuvuksissa. Mielestäni nyt oli osittain eri tarjonta kuin marraskuussa. Syksyllä kokeilin hattua, jonka ostamatta jättäminen jäi kaivelemaan, mutta hatuntekijää ei ollut paikalla. Houkuttelevia korutarviketarjouksia oli melko vähän, joten tällä kertaa toin enemmän leluja kotiin kissalle kuin itselle. Tärkeysjärjestys se olla pitää.

Ensimmäiseksi silmiin osui lusikkataitaja. Olen juuri aloittanut elämäni ensimmäisen korukurssin ja viime tiistaina opettelin käyttämään kultasepän sahaa, samanlaista kuin Markku Koskela kuvassa käyttää. Valitettavasti hento saha ei erotu kuvasta kovin hyvin, mutta tästä linkistä näet, miltä se näyttää. Voi olla, että hän on ollut paikalla aiemminkin enkä ole aiemmin kiinnittänyt mitään huomiota lusikkamieheen, mutta nyt sen ollessa itselle ajankohtainen tämäkin lusikantyöstäminen vaikutti paljon kiinnostavammalta. ”Sahaa täytyy käsitellä hellällä kädellä, yhtään ei saa pakottaa eikä voimaa pidä käyttää, muuten sahanterä katkeaa. Kyllä niitä silti edelleen katkeaa. Vaikeinta on saada riittävän ohuita kuvioita. Paksummat kukanvarret eivät ole kauniita”, hän kertoi. Sahanteristä puhuessa ajattelin, että näkisipä mestari vain, minkä kasan katkenneita sahanteriä jätän itse jälkeeni harjoitusten päätteeksi. Tosin hän on tainnut tehdä muutaman sahausta enemmän kuin minä.

Sahattu lusikkariipus näyttää tältä. Kaikki kaiverrus on tehty käsin sahaamalla.

Lusikat muuntuvat kivasti koruiksi.

 

Kädentaitomessujen perusaines on villa, sillä mitä olisikaan käsityöt ilman villaa! Sitä oli monessa muodossa ja monesta eläimestä. Koirankarvasta, ja kuulemma myös pitkäkarvaisesta kissankarvasta, voi tehdä villalankaa ihan samalla tavalla kuin lampaanvillastakin. Koirankarvasta tehdyt villatuotteet tuoksuivat vielä koiralta. Villaa saadaan harjaamalla koiraa, joten koirankarvalangan tuottaminen ei vahingoita koiria. Karva on kerätty ihan tavallisista kotikoirista, ainoa vaatimus on kunnon turkki, jollainen on esimerkiksi paimenkoirilla ja lapinkoiralla.

Oli kiehtovaa katsella, kun villasta kehrättiin lankaa. Kehrääjän vieressä olevassa paperikassissa on lampaanvillatuppoja. Kun rukki surrasi ja kehrääjä piti tuppoa kädessään, syntyi vaikutelma että rukki imi valmiin näköistä villalankaa jostain villatupon uumenista rukkiin.

Keltainen paperiryhmä sopi vuodenaikaan hyvin, sillä moottoritien vartta täplittivät leskenlehdet lähes koko matkan.

Virkattua ranteenpaksuista köyttä. Tällä voisi kiinnittää jo veneen!

Pienoismalliosastolla miehet ovat ikuisia pikkupoikia, joten kameramies halusi käydä siellä. Ja siellä oli näytillä joka pojan unelma: valtavan pitkä pienoisrautatie, jonka varrella maisemat vaihtelivat maalta kaupunkiin ja metsien siimekseen. Koko pienoismaisema oli tehty uskomattomalla tarkkuudella!