Verkon parhaita puolia on se, että yritykset eivät enää saa pidettyä salaisuuksia samalla tavalla kuin ennen ja uskoteltua markkinoinnin avulla, että olisivat jotain muuta kuin ovat. Kuluttajalla on viimeinkin hieman valtaa, ja joskus tuo valta saa aikaan sen, että yritys muuttaa käytäntöjään. Hyvät kellot kuuluvat verkon avulla kauas ja pahat entistäkin kauemmas. Ala-arvoinen palvelu tai kelvoton tuote saa usein kyytiä keskustelupalstoilla. Kaikkein ikävintä on, jos vastaan tulee suoranainen huijari. Raha kelpaa, mutta luvattua tavaraa ei kuulu. Sellaiselle yritykselle on oikein joutua bloggaajan hampaisiin. Yksi kirjoitus voi tavoittaa satoja, ellei tuhansia, lukijoita. Vaikka minä melkein menetin rahani, teidän ei tarvitse.
Tilasin pienellä summalla korutarvikkeita yrityksestä nimeltä Sinimii. Heiltä löytyi verkkokaupasta sellaisia roosanvärisiä kuuhelmiä, joita olin etsinyt jo jonkin aikaa. Nuo helmet ovat poistuneet Sinellin ja Suomalaisen Kirjakaupan – joka myy Sinellin tuotteita – valikoimista, joten olin ilahtunut, että samantapaisia löytyi jostain. Olen ollut suhteellisen onnekas, sillä vielä kukaan ei ole törkeästi vienyt rahojani, joskin joillakin tahoilla on ollut kovasti kiire saada minulta maksu, mutta sen takaisinsaanti on koetellut hermoja. Minulla on onneksi järkeviä perheenjäseniä, jotka kehottivat tilaamaan vain pienen kokeiluerän tuotetta, jos se vaikka ei olekaan hyvä. Neuvo osoittautui hyödylliseksi paitsi tästä syystä, myös siksi, että odottelun pitkittyessä uskoin jo kohdanneeni ihan oikean huijarin.
Kantapään oppi: Jos et ole ennen tilannut kyseisestä kaupasta, tilaa ensin pienellä summalla, vaikka mitään erityisen epäilyttävää ei olisikaan. Koeosto saattaa paljastaa, että elämäsi tarjous onkin liian hyvää ollakseen totta.
Kaikki näytti asialliselta. Olen sillä lailla varovainen yleensä verkko-ostamisessa, että pienenkin epäilyksen aiheen takia jätän oston sikseen. Sinimiillä on siistit Kotisivukoneen sivut ja verkkokauppa. Kaikki maksutavat ovat mahdollisia, ja kaikki näytti aivan tavalliselta. Tilattuani ja maksettuani tuotteen sain vahvistuksen sähköpostiin ja jäin odottelemaan. Tuotteet luvattiin lähettää seuraavien 2-3 arkipäivän aikana, joten odotin varmuuden vuoksi yli viikon, ennen kuin aloin kysellä toimitukseni perään. Nettisivuilla on yrityksen osoite ja palautelomake, mutta ei puhelinnumeroa. Kirjoitin palautelomakkeen avulla, että en ole saanut ostamiani tuotteita. En saanut palautteeseeni vastausta. Maksunvälittäjänä toimii Checkout, otin heihin yhteyttä ja he patistelivat myyjää lähettämään tilaamani tuotteet. Sain tuotteet tänään pahoittelukirjeen ja ylimääräisten helmien saattelemana. Kirjeessä sanottiin myöhästymisen syyksi, että tilaukseni oli jäänyt jostain syystä käsittelemättä. Kyyninen puoleni jäi kuitenkin arvelemaan, oliko asia todella näin, sillä palautteeseenkaan ei reagoitu, koko prosessista välittyi yrityksen osalta tunne välinpitämättömyydestä. Jos myyjä katsoo, kuka antaa asian olla ja kuka haluaa katsoa tilanteen loppuun asti, hänellähän ei ole juuri muuta vaihtoehtoa kuin pahoitella ”inhimillistä erehdystään”. Palvelun lisäksi en ollut erityisen tyytyväinen tuotteiden laatuun.
En kehota boikotoimaan yksiä ja suosimaan toisia yrityksiä, voin vain kertoa oman tarinani. Mitä useampi kertoo näitä tarinoita, sitä enemmän me kuluttajat voimme siten kouluttaa yrityksiä toimimaan paremmin ja tekemään parempia tuotteita.
Kunhan myivät tuotetta, jota ei ollutkaan hyllyssä. Tuo on yleisin syy.